25. marraskuuta 2012

Haluan nyt ja heti

Tänään on ollut tunteet taas aika herkässä. Enkä oikein tiedä mistä tämmönen johtuu. Vihdoin loppui menkatkin, joten ei pitäisi siitä johtua. Jokin nyt saa tunteet menemään vuoristorataa. Välillä olen todella hyvällä tuulella ja sitten yhtäkkiä jokin ärsyttää todella kovasti ja sen jälkeen kaikki jo itkettääkin. Ei tarvitse olla kuin hieman liikuttava laulu tai elokuva kun kyynelkanavat tulvivat. Ei taida olla hormoonit kohdillaan...Varsinkin sisäinen äitini on kokenut kovia hetkiä kuulessaan vauva-uutisia pitkin ja poikin.

Nyt kun on se aika tammikuulle, niin tuntuu ettei malttais odottaa enää yhtään. Haluan nyt heti sinne hoitoihin selvittämään missä vika. Huomenna miehen piti mennä simppatesteihin, mutta viikonloppuna oli aivan pakko päästä vaakamamboileen (Alitajuntani ei kestänyt enää yhtää odottelua), niin aika siirtyi pidemmälle viikolle. Kenties torstaille tai perjantaille, jos siis vaan on aikoja.  

Joka puolella näkyy nuoria äitejä pienien vauvojensa kanssa ja itselle tulee ensimmäisenä mieleen että "miksei meillä?"

22. marraskuuta 2012

Kutsu vastaanotolle

Vihdoinkin se kutsu saapui.

Oon päivystänyt puhelimen ääressä gynellä käynnistä saakka ja odottanut, että koska puhelin soi ja saan kuulla aikani hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle. Tänään se sitten tipahti postiluukusta ja oli ihana nähdä ettei odotus ole pitkä. Aika on nimittäin jo 9.1. eli tässä on noin 1,5kk odottelua. Siihen väliin mahtuu pikkujouluja, joulu ja uusi vuosi, joten uskon ajan menevän siivillä. 

Kutsun mukana tuli kasa lippuja lappuja. Omat laput täytettäväksi miehelle ja naiselle, lisäksi ohjeistus miehelle simppatesteihin. Olen todella iloinen, että kutsussa mainittiin tästä. En meinaan ole saanut miestä lähtemään simppatesteihin, vaikka kuinka olen yrittänyt. Nyt aika on varattu myös niihin testeihin. 

Paskamaista tässä on se, että olen kärsinyt >26 päivää kestävästä vuodosta, joten emme ole päässeet heiluttelemaan peittoa makuuhuoneen puolella. Alitajuntani on melkein pakannut jo laukkunsa ja matkannut luostariin. Nyt kun vuoto on loppunut, emme saa harrastaa vaakamamboa. Alitajuntani varasi jo junalipun luostarin suuntaan. Ennen simppatestiä tulee olla 3-4vuorokautta ilman siemensyöksyä. BUUULLSHITT. Toisaalta, jos olen kestänyt 26 päivää jo ilman, niin tuskin muutama hassua vuorokautta enää missää tuntuu. 


~kp26/42-76 yk11 (>1v)~

9. marraskuuta 2012

Kateus, mikä ihana tunne


" Nykysuomen sanakirjan mukaan kateus liittyy ihmiseen, joka ei suo toiselle hyvää ja haluaa itselleen hyvän, joka toisella on. "

Näin minulle kertoi Wikipedia kaikessa viisaudessaan.

Sain tänään kesken työpäivän eräältä hyvältä ystävältäni viestin, että kaveri pariskuntamme saa toisen lapsensa. Se tunne, joka iski kun luin viestin oli aika uskomaton. Tuntui että sydän lähti paikoiltaan ensin muljahdettua rinnassa.

Se oli kateus, ärsytys, vitutus ja suru. 



Kateus, koska he saavat jo toisen. Missä meidän ensimmäinen?
Ärsytys, koska he saavat kaiken niin helpolla. Miksi meillä on aina kaikki hirveän työn ja tuskan takana?
Vitutus, koska ylemmät ^. MIKSI MIKSI MIKSI?
Suru, koska tuntuu että kaikki muut saavat lapsen paitsi me. Mitä me olemme tehneet väärin?


Ystävät sanovat minulle, ettei minun kannata verrata itseäni toisiin eikä stressata tämän asian suhteen. Tiedän että he yrittävät vain saada minun oloni paremmaksi, mutta todellisuudessa he melkein vain pahentavat sitä. Ensinnäkin. Kukaan, joka ei ole kokenut tätä tilannetta itse, ei voi tietää miltä tämä tuntuu. He eivät voi ymmärtää millaista tämä jatkuva odottaminen ja epätietoisuus on. Millaista on kokea tälläistä vauvakuumetta, haluta jotain näin kovasti. Heillä vauvasuunnitelmat ovat tulevaa, joskus vuosien päästä. Toisekseen. En minä pysty itse säätelemään mitä tunnen.


Loputtomat kysymykset "MIKSI", "MIKSEI ME" pyörivät päässä päivittäin. 


~ kp17/42-74 yk11 (>1v) ~

ps. Edelleen on täti kylässä...alkaa jo hieman kyllästyttämään taas tämä meininki..

3. marraskuuta 2012

Lähete

Nyt on käyty uuden gynekologin juttusilla ja tutkittavana. Tämä uusi gyne oli sitä mieltä, että meidän matka jatkuu hormoonipolille keskussairaalan puolelle. Jonon pituudesta ( hoitoon pääsystä ) ei osannut sanoa tarkkaa aikaa, mutta veikkasi 3-6kk. Ensin täytyy jaksaa odotta 2-3vkoa, jotta saadaan yhteyttä keskussairaalan osalta, että milloin päästään aloittamaan hoidot. Lähete kumminkin on nyt tehty. Kärsimme virallisesti lapsettomuudesta ja tarvitsemme lapsettomuushoitoja...hui...

Uusi Gynekologi sanoi, että uskoo ongelman olevan nyt minussa; "munasarjoissa on jotain ongelmaa, luultavasti hormoonallista. Ei kannata pelästyä". Kuitenkin edessä on myös miehen tutkimukset. Gyne teki taas jonkun tutkimuksen minulle ja se kesti normaalia kauemmin. Gyne oli hiljainen, tutki tarkkaan ja näytti mietteliäältä. Voi että noi tutkimukset voi tehdä kipeää. Mietin vain että kestän tämän kyllä, kestän mitä vain, jotta saisin oman lapsen.. Mielessä pyöri miljoona kysymystä yhtäaikaa ja jostain syystä en saanut kysytyksi, että näkyykö kuvassa jotain huolestuttavaa, sen verran pitkään gyne tutki. Jonkun kuvankin hän tulosti ja merkitsi jotain pisteitä sinne! Kumpa ei olisi mitään vakavaa...

Olo oli eilen helpottunut. Nyt kun tietää pääsevänsä kunnon hoitoihin ja tutkimuksiin ilman yksityisten paikkojen hintalappuja. Eihän ne tietenkään TAYSissakaan ilmaisia ole, mutta varmasti halvempia. Toisaalta alkoi hirveä ressi; mitäs jos emme voi saada lapsia? Mitä jos se vika on minussa, jos minä ei voi saada biologisia lapsia ollenkaa? Mitäs jos miehessä on jotain vikaa? Puoli vuotta on pitkä aika miettiä ja odottaa tutkimuksiin/hoitoihin pääsyä... kumpa päästäis lyhyemmällä odotuksella. 

En ikinä, en koskaan olisi uskonut, että joku päivä joutuisin lapsettomuustutkimuksiin. Iso perhe on aina ollut itsestäänselvyys. Ei ehkä olisi pitänyt pitää itsestäänselvyytenä. En koskaan murehtinut asiaa sen enempää, kun nuorempana sanottiin, että raskautuminen voi olla vaikeampaa epäsäännöllisten kuukautisten vuoksi. Ja kuinka naurettava olen ollut, kun olen kuvitellut vauvan tulevan heti kun ehkäisyn jättää pois. Ei se ihan niin mennytkään!

~ kp7/42-74 yk11 ( >1v) ~