Aloitin uudet työt päikyssä nyt elokuun alusta eli en ole kerennyt olla vielä kokonaista viikkoakaan töissä, mutta silti olin rohkea ja uskaltauduin kertomaan raskaudestani pomolleni.
Meillä alkoi puuhailu työmaalla viime torstaina ja pomo silloin sanoi, että kertoo meille jo seuraavana päivänä työtiimit ja ikäryhmät, joiden kanssa työskentelemme. Näin tässä pienoisen pakkoraon kertoa. Halusin ehdottomasti isompien lasten kanssa työskentelemään, jotta säästyisin "turhalta" nostelulta ja kanniskelulta. Niinpä kiskasin pomoa hihasta ja pyysin saada vaihtaa pari sanasta. En tiedä mitä pomo ajatteli minun kertovan, kun pyysin saada puhua hänen kanssaan kahdenkesken. Ilme oli aika veikeä jo siinä vaiheessa, mutta vastako se veikeä olikin, kun aloitin sanomalla "Juttu on nyt näin, että minä olen raskaana". Vastaus oli hymähtävä "jaha" ja hieman yllättynyt ilme kasvoilla. Rauhallisesti jatkoin juttua pyytämällä päästä isompien lasten ryhmään, jotta pystyisin olemaan töissä mahdollisimman pitkään. Tässä välissä pomo jo onnitteli minua ja kysyi millä viikolla olen. Sanoin olevani 15. viikolla ja hän totesi että olemme siis turvallisella puolella jo ja lupasi katsoa, josko saisi tiimejä vielä muutettua. Tilanne oli hyvin kiireinen koko päivän kun pomoa odotettiin jatkuvasti muualle katsomaan sitä tai tutkimaan tätä, mutta sain asian ainakin kerrottua.
On mennyt monta iltaa kesän aikana sillä, että olen miettinyt pääni puhki kuinka kertoisin raskaudestani. Olen tuntenut hirveää syyllisyyttä ja ehkä hieman häpeääkin, kun olen tässä vaiheessa raskaana ja työt vasta alkavat uudessa paikassa uuden työporukan kanssa. Siihen vielä lisäksi olen tuntenut pahaa mieltä siitä, että olen tuntenut syyllisyyttä raskauden vuoksi, koska tätä olen kuitenkin toivonut jo pitkään enkä voisi olla onnellisempi raskaudestani. Ei ole helppoa naisen mielessä, ei.
Kun saamme tilanteen hieman rauhoittumaan tuolla työmaalla, niin täytyy varmaan ottaa ja istahtaa alas pomon kanssa ja jutella asiasta vielä enemmän.
Niin ja pääsin työskentelemään isompien ryhmään!
~rv 14+6~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti