9. helmikuuta 2013

Aika kuluu matelemalla

Tässä on nyt 7 päivää syöty terolutteja ja vielä olisi 3 päivää jäljellä. Kropan reaktio terojen aloittamiseen oli uudenlainen, en ainakaan muista aiemmin näin käyneen, sillä ihoni alkoi kukkia selästä ja rinnasta. Oon syönyt uskollisesti tässä kierrossa myös monivitamiinia ja foolihappoa. Olen aikaisemminkin syönyt vitskuja sekä foolihappoa, mutta jotenkin niiden ottaminen aina välillä tuppaa unohtumaan, toisinaan melko pitkäksikin aikaa. Vaikka ne ovatkin aina kahvinkeittimen vieressä, jota kuitenkin käytän lähes päivittäin. Sisäinen äitini pyörittelee paheksuvan näköisesti päätään juuri tällä hetkellä.

Tänään on ollut ensimmäisiä merkkejä kierron loppumisesta, sillä arkuutta löytyy rintojen suunnalta. Ja kyllähän sen kierron pitäisikin sitten suht pian loppua, kun saan terot tältä kierrokselta napsittua jo ensi viikon alussa. Sitten päästäänkin puolestaan napsimaan clomeja (kokoajan jotain nappia kurkusta alas). Hieman jo jännittää clomien toimivuus, kun viimeiset kokemuksen niistä ei ollut hirveän tuloksekkaita. Josko sitten TAYSissa kontrollikäynnillä selviää, että täytyykö vaihtaa toisiin lääkkeisiin vai saadaanko ovis aikaiseksi clomeilla.

Sinä päivänä kun r-testi näyttää positiivista laitan tilaukseen itselleni Willow Treen Cherish -hahmon.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti