28. joulukuuta 2013

Tässäkö ratkaisu?

Olemme kovasti pähkäilleet, että kuinka saisimme pidettyä Pilkun huoneen kissattomana silloin kun siihen on tarve. Aina ei viitsi ovea pitää kiinni, koska huoneesta on tarkoitus tulla nätti, niin olisi myös kiva että se näkyisi muille. Lisäksi oven kiinni pitäminen saa asuntomme tuntumaan paljon pienemmältä.

Yhtenä päivänä mieleemme tuli lapsi-/eläinportti. Eipä siinä auttanut kuin alkaa googlettaa, että mistä niitä löytää, paljonko kustantaa, onko pinnojen välit tarpeeksi kapeat ja kuinka korkeita ne ovat.


Portteja tuntui olevan monessakin paikkaa ja hintahaarukka oli 20e-120e. Aluksi päädyimme miettimään Ikean nettisivuilta bongattua 75cm korkeaa porttia, mutta se tuntui lopulta aivan liian matalalta. Meidän kissat kun pystyvät hyppäämään ovenkin päälle, niin tuollaisen 75cm ylitys ei varmasti olisi ongelma. Seuraavaksi käskin miehen laittaa googleen hakusanaksi "korkea lapsiportti" ja ensimmäisten linkkien joukosta tuli erään eläinkaupan sivut, jossa oli 110cm korkea lapsi-/eläinportti. Siinä se! Nyt tarvitsi vain saada selville portin pinnojen väli, etteivät kissat pääse niistä kulkemaan läpi. 

Päätimme mennä mustiin ja mirriin katsomaan onko heillä paikan päällä näitä portteja, jotta portin pinnojen välit näkisi kunnolla. Ensin katsoimme hieman kalliimpaa porttia. Juuri sitä samaa, jota netissäkin olimme katsoneet. Myyjä onneksi sanoi ihan ääneen, ettei välttämättä suosittele tätä kyseistä mallia, jos haluaa kissat pitää poissa huoneesta, koska portissa on kissanluukku, jota ei saa suljettua. Kerkesin jo harmistua, että idea meni siinä, vaikka olisihan portin voinut sulkea esim nippusiteillä, mutta sitten silmääni pisti toinen malli, jossa ei ollut kissanluukkua. Sitten piti tarkistaa korkeus, jes! päälle 100cm, pinnojen väli...tarpeeksi pieni. Ja hintakin oli 20e halvempi kuin kalliimmalla mallilla! Niimpä mieheni nappasi paketin kainaloonsa ja lähdimme asentamaan porttia paikoilleen.

Portti on ollut paikoillaan nyt päivän verran eikä kukaan kissoista ole vielä hypännyt sen yli. *koputtaa puuta* Portti kiinnosti kissoja aluksi ihan hirveästi ja kerran eräs kissoistamme tunki päätänsä pinnojen läpi, mutta taisi todeta hyvin nopeasti, että turhaan yritti. Ei mahdu. Helpostihan kissat sen yli pääsee, jos niin tahtovat, mutta toivon etteivät he uskalla hypätä kun hyppy ulottuu toisella puolella lattialle saakka eikä millekkään tasolle tms. 

Meillä on 5 kissaa, joista 1 (näkyy kuvassa) on sellainen, jonka voisi pelätä tukahduttavan vauvan, koska kyseinen kissa on niin ihmisläheinen. Tämä kyseinen kissa on myös meidän laiskin kissa, joka ei ikipäivänä uskalla lähteä hyppäämään tuon portin yli. Eli siitä ei tarvitse murehtia. Puolestaan 2 muuta meidän kissaa on hyvin ketteriä ja uteliaita, jotka saattaisi hypätäkkin portin yli uteliaisuuden viedessä voiton. Jos näin käy, niin sitten täytyy kokeilla taktiikkaa, että portin peittää jollain. Näin heillä ei ole näköyhteyttä toiselle puolelle, enkä usko heidän uskaltavan silloin hypätä. 

Toivotaan, että tämä porttisysteemi toimisi!!

~Paputus 35+5~



2 kommenttia:

  1. Eli toi on mustista ja mirristä? Paljonko makso? Meki tarttettais 1-2 porttia... Meillä on kaks kissaa ja olis kiva pitää ovia auki, mutta sillee ettei ipanat pääse toiselle puolelle. Mikä on pinnojen välinen leveys, kun meillä on nuorin neideistä vasta 7 kk, sit ku vauvan pitäis syntyä Seela olis 11 kk. Söpö neiti taas on sit 2,4 vuotias.

    VastaaPoista
  2. Kyl maar, mustista ja mirristä lähti mukaan. :-) Hintaa portilla oli noin 80e. Tuossa on linkki M&M:n sivuille kyseiseen porttiin; http://www.mustijamirri.fi/tuote/bettacare-child-pet-portti-104cm-korkea-75-83-x-104-cm/025740/
    Pinnojen välit ovat 5,5cm ja tuo meni meillä 85cm leveään oviaukkoon.

    Kun portti asennettiin, kiinnostus sitä ja sen takana olevaa huonetta kohtaan oli todella suuri. Pariin otteeseen on näyttänyt siltä, että yksi kissoista olisi ihan valmis hyppäämään yli, mutta vielä tähän päivään mennessä ei ole kuitenkaan hypännyt. Vaikka mekin mieheni kanssa ollaan hääritty portin toisella puolella, mikä tietenkin lisää vain kissojen uteliaisuutta :-) Eli vielä on meillä toiminut!!

    VastaaPoista