19. tammikuuta 2014

Babyshower: koristeluja

Nyt vihdoinkin sain aikaiseksi ladattua näitä kuvia koneelle. Juhlistahan on jo viikko, mutta eipä sillä kai niin kovaa merkitystä ole milloin niistä kerron. 


Tässä on nyt kokoon saamani "suuri" palkinto. Eli ostin ihan huulirasvan ja kasvonaamion. Palkintoja sai vattanympäryksen arvaamisesta ja vauvanruokien arvaamisesta. Yhteensä näitä oli 3kpl jaossa. Pieni juttuhan tämä oli, mutta ystävistä vissiin ihan hauska saada palkinto.


Ostin nämä koristeet joskus syksyllä Tiimarista -70% alennuksesta. Ostin 3 erilaista pakettia koristeita, jotka kuuluivat samaan "it's a boy"-teemaan. Yksi paketti olivat nämä roikkuvat koristeet. Ketjuja oli 6kpl ja kaikki olivat samanlaisia. Pituudeltaan ne olivat lähemmäs 2metriä. Olivat hauskan näköisiä roikkuessaan ikkunassa. Kävin pihaltakin katsomassa, niin näkyi sinne myös hauskasti ilmapallojen kera.


Tässä ovat nyt hauskat rumpukapula-maljakot kuten mieheni niitä kutsui. Sopivat hyvin väreiltään muiden pöydässä olleiden koristeiden ja tavaroiden kanssa. Hankin myös kaksi tuollaista pyöreätä tablettia juhlia varten. 


Tässä on toinen Tiimarista löytämäni koristepaketti. Noita roikkuvia haitarikoristeita oli paketissa 3kpl. Laitoin nuo kaksi vaatehuoneen ovenkarmiin roikkumaan ja yhden olohuoneen haitarioveen. Tuon Pilkku-tekstin leikoin itse pahvista kuten arvata saattaa. Tämä oli ensimmäisenä vieraita vastassa kun he eteiseen saapuivat.


Sininen kynttilä on Tigeristä ja solmin siihen itse rusetin ympärille. Vihdoin pääsi tuo ihana Willow Tree-hahmokin kunnolla esille, sillä se oli juhlien aikaan tarjoilupöydässä koristeena. Tummansininen tuikkumalja on joululahjaksi saatu, joka sattui sopimaan nyt teeman väreihin hyvin.


Nimiehdotuksia kaipailin uusien ideoiden toivossa, mutta eipä sieltä sellaisia löytynyt mitä mieheni olisi edes harkinnut. Hauskaa tytöillä oli kyllä nimiä keksiessä.


Noita cupcake topperseja oli ihan hauska joskin yksitoikkoista tehdä. Siinä samalla tuijottelin telkkaria. Tekivät hauskan säväyksen muffineihin. Pahviset pillit olivat ehdottomasti turha ostos, mutta olivathan ne hauskan näköisiä. Niistä juodessa suussa maistui vain pahvi. 

~Paputus 38+6~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti