Niin se aika vaan juoksee ja lujaa juokseekin! Huomenna meillä olisi jo aika sinne nt-ultraan. Ollaan jänskätty sitä ukon kanssa hyvin paljon. Itse en ole niin hermostunut ja pelokas sen suhteen, mutta kyllä tuo ukko on. Raukka ei saa iltaisin unta, kun jännittää niin kovasti. Eilen tämä jo mietti, että kuinka tulee koskaan selviämään synnytyksestä. Vieressä naureskelin, että mitäs selviämistä hällä siinä on. Seisoo minun tukipilarina ja auttaa jaksamaan, niin yhdessä siitä selvitään. Niinkuin kaikesta.
Viime viikolla saimme käteen tuon Angelsoundin dopplerin. Kävin hakemassa sen postista ennenkuin miehen täytyi lähteä töihin. No eihän töihin lähtemisestä tullut mitään, kun täytyi jäädä kuuntelemaan Pilkun sydämensykettä. Voi saakeli sitä autuuden tunnetta, kun saimme sydämentykytyksen kuulumaan. Kyyneleet nousi silmiin molemmilla ja mieskin olikin yhtä hymyä mentyään ulos ovesta kohti työmaata.
Viime viikkoon mahtui lisäksi verikokeet, jotka otettiin huomista ultraa varten. 8 putkiloa verta lähti tytöstä niin että humpsahti vaan. Kysyin samalla verikokeen ottajalta osaako tämä sanoa tuon toksoplasmoosin saamisen todennäköisyydestä, kun meillä noita kissoja on. Vastaukseksi sain, että kannattaa kysyä asiaa neuvolasta tarkemmin, mutta hänen mielestään vaaraa ei ole, ellen nyt suoranaisessa kosketuksessa ole kissanulosteen kanssa. Meillä on onneksi mies ottanut hoitaakseen nuo pissa-astiat, niin ei sekään ole minun vaarakseni. Jossain neuvolasta saadussa vihkosessa luki myös, että kissojen ei saisi antaa nukkua samassa sängyssä odottavan äidin kanssa. Meillä tämä on hieman ongelmallista, koska kissat ovat tottuneet nukkumaan meidän kanssamme ihan pienestä saakka. Jos laitamme makuuhuoneen oven kiinni, saamme kuunnella oven kaavintaa läpi yön kera kissojen itkun. Koitappa siinä sitten nukkua.
Olen muutenkin tässä hieman jännittänyt, että kuinka kissat ja pienet vauvat tulevat toimeen. Osaako kissa varoa pientä lasta kuten koirat? Vai välttääkö kissat vauvoja täysin, koska niistä useimmiten lähtee kova ääni?
Viikonloppuna pääsin vihdoin kertomaan rakkaille ystävilleni Pilkusta. Tai porukassa oli enää kaksi paikallaolijaa, jotka eivät asiasta vielä tienneet, vaikka epäilys heillä molemmilla ilmeisesti oli. Niin hirveän yllättyneitä kun he eivät olleet asiasta kerrottuani. Nyt on paljon helpompi olla, kun voi ihan avoimesti puhua heidän kanssaan Pilkusta. Toivoin niin kovasti, että asia olisi pysynyt salassa lähes kaikilta heistä edellis viikonloppuun saakka, että olisin saanut heittää pommin niskaan, mutta kyllä ystävät toisensa tuntevat ja epäilyt nousevat helposti. :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti