17. tammikuuta 2014

Neuvola 38+4

Aamu alkoi jälleen käynnillä neuvolassa. Nyt siis rv38+4, joten loppusuoralla kiidetään. Aluksi juttelimme niitä näitä ja kerroin kiinnostuneeni kantoliinoista ja -repuista. Tuttuni (neukkarini siis) osasi heti kertoa Napapiiri-nimisestä paikasta, josta kannattaa käydä lainaamassa liinaa tai reppua ennen niiden ostamista, jottei rahat mene hukkaan. Lisäksi keskustelimme nukkumisestani, joka on nätisti sanottuna hieman pois raiteiltaan ja rumasti sanottuna päin vittua. Viime yönäkin nukuin 02.30-05.00 eli hurjat 2,5h. Päivällä torkun sitten vähän väliä. Mietimme, että pitäisikö minun koittaa erilaisia rentoutumis-harjoituksia, jos niiden avulla saisin unen iltaisin/ jatkumaan pidempään.

Sf-mitta - 34cm eli pysynyt samana
Hemoglobiini - 120 eli sama kuin 2 viikkoa sitten
Verenpaine - 126/80
Paino - +100g
Sydänäänet - 130+
Pissa - puhdas
Vauva ei ole kiinnittynyt 

Sovimme jatkosta sen verran, että seuraava aika on 2 viikon päästä, jolloin ollaan jo rv40+4. Ja jos olen silloin vielä yhdessä osassa, varaamme minulle ajan  äippäpolille yliaikakontrolliin, missä katsotaan vauvan kokoa ym tarkemmin ja luultavasti sovitaan käynnistysaikaa. Yli rv42 ei päästetä menemään, koska sitten vauvan koko saattaa jo olla haitaksi alateitsesynnytykseen. Jänniä aikoja eletään! :-)

~Paputus 38+4~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti