Pahimpana oireena tällä hetkellä on nälkä. Nälkä on riesana kokoajan. Saan syödä 2 tunnin välein, jottei paha olo pääse vallitsemaan koko olemustani. Jos en aamulla syö heti herättyäni aamupalaa, huomaan sen kyllä voinnissa hyvin nopeaan. Alkaa heikottamaan ja ellottamaan.
Olen koittanut kantaa kaupasta hedelmiä minkä jaksan, mutta tuntuu ettei ne pidä nälkää kuin pienen hetken. Kokoaikaa en viitsisi syödä leipääkään tai rahkoja. Kävin tänään vaa'alla ja painoa oli 400g vähemmän kuin viime viikolla neuvolassa. Se nyt kyllä saattaa johtua eri vaatetuksestakin, mutta anyways. Olin aivan varma, että paino on noussut useamman kilon tällä syömisellä! Juhannuksenakin upposi suusta alas jos jotakin ja vaikka kuinka paljon. Voi tietenkin olla, että se paino paukahtaa vaakaan vasta myöhemmin tällä viikolla.
Olisiko jollain hyviä vinkkejä välipaloista, joita voi napostella pitkin päivää?
Juhannuksena olimme mieheni isän ja tämän vaimokkeen luona. Siellä oli myös meidän kaksi ystäväpariskuntaa sekä muita vieraita. Perjantaina oli syömismeininkiä kera isovanhempien, siis mieheni isovanhempien, ja oli mukana pari muutakin "sukulaista". Päätimme kertoa tällä sakille uutiset Pilkusta kun olemme kaikki kokoontuneet syömään. Istuimme alas, kaikilla ruuat edessä ja sitten mieheni aloitti "Kaikille oikeen hyvää ruokahalua ja Juhannusta. Älkää laittako nyt suuhunne mitään, koska meillä on pieni uutinen kerrottavana." Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa kun tunsin kuinka porukka tuijotti minua. Sitten se olikin jo ohi kun sain silmäni auki ja joka puolelta kuului onnitteluja ja ihmiset hymyilivät niin, että pelkäsin heidän suupieltensä puolesta.
Sain mieheni isältä ja tämän vaimokkeelta erittäin lämpimät halaukset kun saavuimme heidän luokseen, mutta nyt he vasta innostuivat kun pääsivät ihan ääneen tohkeilemaan asian suhteen. Vaari-termi tuntu menevän jo appiukolle. Täytyy keksiä omalle isälle jokin toinen nimitys kuin vaari.
Tiedon raskaudestani on saanut nyt myös oma serkkuni ja kummitätini. Serkku oli erittäin iloinen puolestamme ja kyseli kovasti kaikkea. Oli ihana tälle kertoa ihan kasvotusten. Lisäksi mieheni kertoi omalle serkulleen ja tämän vanhemmille sekä mummulle & papallensa. Mummu oli niin onnellinen ettei sanaa suustansa ollut saanut. On kyllä ollut aivan ihania vastaanottoja uutiselle. Ihan suotta olen pelännyt ja jännittänyt kertoa kennellekkään.
Liityin parille keskustelufoorumille, josta toivon saavani vertaistukea ja neuvoja pitkin raskauttani. Vaikka minulla on aivan ihania ystäviä, jotka kuuntelevat ja neuvovat minua, niin ei se ole sama asia kuin keskustella niiden kanssa, jotka ovat samassa tilanteessa.
~rv 9+0~
25. kesäkuuta 2013
18. kesäkuuta 2013
Iskä vie sata - nolla
En voi muuta sanoa kuin "älä koskaan suunnittele asioita pitkälle eteenpäin, ei ne kuitenkaan onnistu!"
Sunnuntaina soitin äidilleni, että lähdemme mieheni kanssa hakemaan pikkusiskoani meidän luo yökyläileen. Minulla on siis 8-vuotias pikkusisko. Siskolla oli kuitenkin kotona leikkikavereita ja päädyimme siihen tulokseen ettei ainakaan vielä haeta. Kun olimme lopettamassa puhelua, iskä pyysi saada puhua kanssani. Juttelen enemmän puhelimessa äidin kuin iskän kanssa, mutta aina silloin tällöin iskän kanssa myös. En siis osannut olla yhtään epäileväinen minkään suhteen. Nyt vielä muistuttaisin, että me emme olleet kertoneet vanhemmilleni raskaudestani. Itseasiassa kukaan minun puoleni sukulaisista ei asiasta vielä tiennyt, paitsi yksi serkku, joka sattuu olemaan parhaan ystäväni poikaystävä. Tämän vuoksi seuraava kysymys tai oikeastaan toteamus tuli hieman yllätyksenä. Iskä: "Kuulin, että siellä kasvaa populaation määrä! Miksei tälläisestä ole kerrottu isälle laisinkaan?" Mielessäni pyöri miljoona asiaa sillä hetkellä. Mietin, että kuka meidän ystävistä olisi voinut millään tavalla kertoa isälleni moista. Kauhean moni kun asiasta ei tiedä. Yritinkin tintata iskältä, että kuka ihme on tuollaista hänelle kertonut! Vastaukseksi sain vain, että meillä on yhteinen tuttava ja kannattaa miettiä kenelle asioista kertoo ennen omia vanhempia. Tässä vaiheessa ajattelin, että voi hitto, iskähän on vihainen ja loukkaantunut. Jatkoin silti kyselyä tämän "pikkulinnun" suhteen ja totesin vielä, että asiaa ei kommentoida ellen saa tietää kuka on moista selittänyt. Iskä vain naureskeli puhelimessa, että sovitaan tämän yhteisen tutun olevan vaikka Juuso, "mutta onko tää totta?" Sitten en enää tiennyt mitä sanoa, koska tätä jankkaamista oli jatkunut ainakin 5min ajan eikä päästy puusta pitkälle. Koska puhelinlinjan vallitsi hiljaisuus iskä sanoi "EI HELVETTI! Se on totta, eikö olekkin kun noin hiljenit? Ei voi olla totta. Ja määkun vaan kusetin sua!" Tässä vaiheessa totesin vaan että "hitto soikoon iskä, et voinut odottaa tälläsen kanssa, että oltais päästy kasvotusten kertomaan!" Iskä oli ollut ystävien kanssa mökillä vkl ja siellä oli eräs iskän ystävistä kysynyt, että "milloinkahan susta tulee vaari?". Tämä oli ilmeisesti laittanut juonen kehittymään iskän mielessä.
Hämmentävintä oli, että iskä kuvitteli äitini tietävän asiasta ja että olen vain tältä pimittänyt tietoa. Yllätys iskän äänessä oli käsin kosketeltava kun kärttyisästi sanoin että no nyt minun täytyy kertoa äitille myös puhelimen välityksellä. "Ai eikö äiti tiedä?!?"
Kun sain äidin linjan toiseen päähän, mieheni huusi puhelimeen että "T susta tulee mummu!". Vastaukseksi saimme niin äitimäisen vastauksen "Mitä? Eikä!? Mää en sitten hoida sitä!" Jos tuntisitte äitini, tietäisitte tämän tarkoittaneen pelkkää hyvää ja vastaus oli niin hänen tyyliään.
Molemmat kyllä onnittelivat kovasti. Iskä oli heti hieman enemmän innoissaan asiasta, mutta uskon äidin lämpiävän Pilkulle oikeen mummumaisesti myös, kun saamme Pilkun vain käsivarsillemme. Iskä hoki "Tosi hieno juttu. Ihan mahtavaa. Onnea kovasti!"
Ei siis mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Niin piti odottaa, että saamme kunnon kuvan joltain neuvolakäynniltä ja menemme kuvan kanssa kertomaan. No kävipähän asia näinkin!
Nyt kun olemme saaneet vanhemmille kerrottua, edessä on vielä mieheni isovanhemmat sekä meidän molempien muut sukulaiset, mutta he saavat vielä odottaa. Varmaan pikkuhiljaa alamme kertomaan myös muille ystävillemme. Olen miettinyt kovasti, että milloin tulee tilaisuus, että pääsen kertomaan tyttöjengille, johon kuuluu parhaimpia ystäviäni ja erittäin ihania ihmisiä. En halua puhelimessa heille kertoa vaan odotan, että saamme kasaan päivän jolloin kaikki näemme ja kerron ihan kasvotusten. Haluan nähdä heidän reaktionsa. Vaikka monesti on tehnyt mieli keskusteluissamme asiasta kertoa, mutta olen malttanut mieleni.
Huomenna onkin meidän ihka ensimmäinen neuvola klo13.00. En malta odottaa. Toivottavasti Pilkulla on kaikki hyvin.
~ rv8 ~
Sunnuntaina soitin äidilleni, että lähdemme mieheni kanssa hakemaan pikkusiskoani meidän luo yökyläileen. Minulla on siis 8-vuotias pikkusisko. Siskolla oli kuitenkin kotona leikkikavereita ja päädyimme siihen tulokseen ettei ainakaan vielä haeta. Kun olimme lopettamassa puhelua, iskä pyysi saada puhua kanssani. Juttelen enemmän puhelimessa äidin kuin iskän kanssa, mutta aina silloin tällöin iskän kanssa myös. En siis osannut olla yhtään epäileväinen minkään suhteen. Nyt vielä muistuttaisin, että me emme olleet kertoneet vanhemmilleni raskaudestani. Itseasiassa kukaan minun puoleni sukulaisista ei asiasta vielä tiennyt, paitsi yksi serkku, joka sattuu olemaan parhaan ystäväni poikaystävä. Tämän vuoksi seuraava kysymys tai oikeastaan toteamus tuli hieman yllätyksenä. Iskä: "Kuulin, että siellä kasvaa populaation määrä! Miksei tälläisestä ole kerrottu isälle laisinkaan?" Mielessäni pyöri miljoona asiaa sillä hetkellä. Mietin, että kuka meidän ystävistä olisi voinut millään tavalla kertoa isälleni moista. Kauhean moni kun asiasta ei tiedä. Yritinkin tintata iskältä, että kuka ihme on tuollaista hänelle kertonut! Vastaukseksi sain vain, että meillä on yhteinen tuttava ja kannattaa miettiä kenelle asioista kertoo ennen omia vanhempia. Tässä vaiheessa ajattelin, että voi hitto, iskähän on vihainen ja loukkaantunut. Jatkoin silti kyselyä tämän "pikkulinnun" suhteen ja totesin vielä, että asiaa ei kommentoida ellen saa tietää kuka on moista selittänyt. Iskä vain naureskeli puhelimessa, että sovitaan tämän yhteisen tutun olevan vaikka Juuso, "mutta onko tää totta?" Sitten en enää tiennyt mitä sanoa, koska tätä jankkaamista oli jatkunut ainakin 5min ajan eikä päästy puusta pitkälle. Koska puhelinlinjan vallitsi hiljaisuus iskä sanoi "EI HELVETTI! Se on totta, eikö olekkin kun noin hiljenit? Ei voi olla totta. Ja määkun vaan kusetin sua!" Tässä vaiheessa totesin vaan että "hitto soikoon iskä, et voinut odottaa tälläsen kanssa, että oltais päästy kasvotusten kertomaan!" Iskä oli ollut ystävien kanssa mökillä vkl ja siellä oli eräs iskän ystävistä kysynyt, että "milloinkahan susta tulee vaari?". Tämä oli ilmeisesti laittanut juonen kehittymään iskän mielessä.
Hämmentävintä oli, että iskä kuvitteli äitini tietävän asiasta ja että olen vain tältä pimittänyt tietoa. Yllätys iskän äänessä oli käsin kosketeltava kun kärttyisästi sanoin että no nyt minun täytyy kertoa äitille myös puhelimen välityksellä. "Ai eikö äiti tiedä?!?"
Kun sain äidin linjan toiseen päähän, mieheni huusi puhelimeen että "T susta tulee mummu!". Vastaukseksi saimme niin äitimäisen vastauksen "Mitä? Eikä!? Mää en sitten hoida sitä!" Jos tuntisitte äitini, tietäisitte tämän tarkoittaneen pelkkää hyvää ja vastaus oli niin hänen tyyliään.
Molemmat kyllä onnittelivat kovasti. Iskä oli heti hieman enemmän innoissaan asiasta, mutta uskon äidin lämpiävän Pilkulle oikeen mummumaisesti myös, kun saamme Pilkun vain käsivarsillemme. Iskä hoki "Tosi hieno juttu. Ihan mahtavaa. Onnea kovasti!"
Ei siis mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Niin piti odottaa, että saamme kunnon kuvan joltain neuvolakäynniltä ja menemme kuvan kanssa kertomaan. No kävipähän asia näinkin!
Nyt kun olemme saaneet vanhemmille kerrottua, edessä on vielä mieheni isovanhemmat sekä meidän molempien muut sukulaiset, mutta he saavat vielä odottaa. Varmaan pikkuhiljaa alamme kertomaan myös muille ystävillemme. Olen miettinyt kovasti, että milloin tulee tilaisuus, että pääsen kertomaan tyttöjengille, johon kuuluu parhaimpia ystäviäni ja erittäin ihania ihmisiä. En halua puhelimessa heille kertoa vaan odotan, että saamme kasaan päivän jolloin kaikki näemme ja kerron ihan kasvotusten. Haluan nähdä heidän reaktionsa. Vaikka monesti on tehnyt mieli keskusteluissamme asiasta kertoa, mutta olen malttanut mieleni.
Huomenna onkin meidän ihka ensimmäinen neuvola klo13.00. En malta odottaa. Toivottavasti Pilkulla on kaikki hyvin.
~ rv8 ~
12. kesäkuuta 2013
Ultra 7+1
Tänään oli aika ultraan TAYSiin. Hitto kuinka miljoona ja tuhat ajatusta lensi eilen illalla kun jännitin tätä aamua. Pahin pelkoskenaario oli kun pystyin jo mielessäni näkemään lääkärin toteavan "Ei täällä kyllä ole mitään liikettä". Ja se tietenkin tuli myös uniin. Sisäinen äitini itki koko loppu yön eikä rauhoittunut ennenkuin pelko muuttui paniikiksi kun tuli aika lähteä TAYSiin.
Olimme vastaanotolla jälleen 10min etuajassa ja jouduimme odottamaan päälle 20min siihen vielä lisäksi, jotta pääsimme sisälle. Meillä oli jälleen aivan uusi lääkäri. Hieman vanhempi kuin aiemmat lääkärimme, mutta erittäin mukava !
Ei mennyt kauaa kun käskettiin ottamaan jo housut pois jalasta kun pääsimme vastaanottohuoneeseen. Sydän hakkasi niin kovaa että pelkäsin sen pompahtavan ulos rinnasta. Kun ultrain saatiin paikoilleen, suljin silmäni ja pelkäsin pahinta. Seuraavat sanat olivat päivän kauneimmat "Tuolla se sydän lyö". Kyyneleet nousivat heti silmiini ja huomasin, että mieskin siinä kuivaili silmäkulmiaan.
Pilkku oli kasvanut hurjasti, pituutta oli nyt 10,7mm ja ultran mukaan mennään vkolla 7+1. LA laskettiin olevan 27.1.2014. <3
Voi sitä onnellisuuden tunnetta kun kuulimme, että kaikki on hyvin.
Saimme kotiin myös pari kuvaa meidän Pilkusta. Tässä niistä yksi...
Soitin tänään myös neuvolaan ja saimme ajan jo ensi viikon keskiviikolla klo13. Pääsimme mukaan testaamaan sähköistä neuvolakorttia, joka on käytössä tällä hetkellä vain meidän neuvolassa ja Muotialan neuvolassa. Täytin jo esitietolomakkeen sieltä ja ensi viikolla se täytetään yhdessä tarkemmin.
Olemme niin onnellisia mieheni kanssa, että tuntuu ihan väärältä olla näin onnellinen !
~ 7+1 ~
Olimme vastaanotolla jälleen 10min etuajassa ja jouduimme odottamaan päälle 20min siihen vielä lisäksi, jotta pääsimme sisälle. Meillä oli jälleen aivan uusi lääkäri. Hieman vanhempi kuin aiemmat lääkärimme, mutta erittäin mukava !
Ei mennyt kauaa kun käskettiin ottamaan jo housut pois jalasta kun pääsimme vastaanottohuoneeseen. Sydän hakkasi niin kovaa että pelkäsin sen pompahtavan ulos rinnasta. Kun ultrain saatiin paikoilleen, suljin silmäni ja pelkäsin pahinta. Seuraavat sanat olivat päivän kauneimmat "Tuolla se sydän lyö". Kyyneleet nousivat heti silmiini ja huomasin, että mieskin siinä kuivaili silmäkulmiaan.
Pilkku oli kasvanut hurjasti, pituutta oli nyt 10,7mm ja ultran mukaan mennään vkolla 7+1. LA laskettiin olevan 27.1.2014. <3
Voi sitä onnellisuuden tunnetta kun kuulimme, että kaikki on hyvin.
Saimme kotiin myös pari kuvaa meidän Pilkusta. Tässä niistä yksi...
 |
| Mies ilmoitti heti Pilkun näyttävän ihan kaljapullolta... |
Olemme niin onnellisia mieheni kanssa, että tuntuu ihan väärältä olla näin onnellinen !
~ 7+1 ~
3. kesäkuuta 2013
"Ei kerrotta porukalle ennenkö rv12" - no ei se niin mennyt
Viime viikon alkushokki on päästy yli ja nyt odotamme innolla ensi viikon keskiviikkoa ja seuraavaa ultraa. En malttaisi millään odottaa. Vieläkin on vähän sellainen "en usko tätä todeksi fiilis", mutta eiköhän se taas tunnu todellisemmalta kun pääsemme ultraan seuraavan kerran. Toivon niin hartaasti, että Pilkku pysyy matkassa ja kehittyy normaalisti! Tätä on niin odotettu ja toivottu!
Raskausoireista sen verran, että huomaan housujen kiristävän jo hieman, menkkamaista vihlontaa vatsassa, tissit ovat tosi arat ja nännit mieheni mukaan kasvaneet kovin, väsyttää aika rajusti ja nälkä tulee helposti! Yksi mitä kummastelen on pahoinvoinnin puute, mutta lääkäri sanoi viime viikolla, että aamupahoinvointi alkaa yleensä rv6-> eli se voi vielä tulla. On aina ollut sellainen mielikuva, että se pahoinvointi tulee heti ja se tulee kaikille. Vaikka tutkittuani internetin ihmeellistä maailmaa, niin eihän pahoinvointia tule kaikille missään vaiheessa raskautta.
Ei se muille kertominen mennytkään ihan niin suunnitelmien mukaan, mitä aluksi ajattelimme. Meidän ei siis pitänyt kertoa Pilkusta muille missään nimessä ennen sitä ensi viikon ultraa ja enemmälle väestölle vasta rv12 jälkeen.
Kuitenkin... lauantaina menimme mieheni kanssa jädelle hyvän ystäväpariskuntamme kanssa. Mieheni ja tämän pariskunnan ukko oli jo perjantaina kaljottelemassa keskenään ja kyllähän siellä Pilkku-uutiset oltiin jaettu hyvän ystävän kanssa. Nyt oli siis aika kertoa pariskunnan kauniimmalle osapuolelle. Kerron vielä sen verran, että meillä oli siis suunniteltuna ensi viikonlopulle reissu tyttöjen kesken, joka nyt Pilkun vuoksi jää tekemättä. Ilmoitin tälle ystävälleni etten pääsekkään lähtemään ja kerron tähän syyn myöhemmin. No jäätelöt nautittuamme alkoi sadella kysymyksiä "Niin mikset sää pääse lähtemään sinne Tukholmaan?" "Tästähän ollaan puhuttu jo vaikka kuin pitkään, ettei pitäis olla miehellekkään mikään yllätys?". Huomasin, että ystäväni haki takaa kokoajan juuri sitä mistä oli kyse ja sanoinkin hälle että "Kysy nyt suoraan vaan!" ja vastaukseksi sain "En mää voi kun alan itkemään!!"
Tämä ystäväni kuuli yrityksestämme muistaakseni ensimmäisenä, joten tuntui hieman väärältä ajatukselta olla kertomatta. Ja ollaan tämän pariskunnan kanssa niin paljon tekemisissä, että kyselyitä olisi varmasti tullut siihen, miksi en enää juo kahvia tai lähde terassille kaljalle.
No sitten seuraavaksi asiasta sai tietää yksi kaasoistani (niitä oli yhteensä kolme, joista kaksi sai tiedon Pilkusta jo viime viikolla), joille tiesin jo viime viikolla kertovani, kun vain kasvotusten tämän neidin näkisin. Pidin eilen ystäville pienen kahvituksen ihan muuten vain, ja koska kaikki muut vieraat tiesivät jo Pilkusta, niin kerroin myös tällekkin neidille sillä kertaa. Mietin koko aamun, että kuinka asian kertoisin, sanoisinko vain että "oon muuten raskaana" vai "on muuten pullat uunissa". Ei tuntunut hirveän hyvältä. Sitten muistin r-testin, joka oli edelleen vessassa ja siinä ne maagiset kaksi viivaa. Niimpä kävin hakemassa testin ja menin vain neidin luo ja näytin testiä. Eipä siinä kauaa mennyt kun lamppu pään päällä sytty ja sain onnittelevan halauksen. Neiti pyysi lupaa kertoa miehelleen ja annoin luvan.
Eli summarum, Pilkusta on nyt kuullut anoppi, kolme ystäväpariskuntaamme ja yksi ystäväni sekä kaksi entistä työkaveriani! Ja suunnitelma oli "ei puhuta kenellekkään ennen sitä seuraavaa ultraa"...yeah right!
Omat vanhempani saavat tiedon Pilkusta seuraavan ultran jälkeen ja mieheni isä sekä äitipuoli yms sukulaiset luultavasti samoihin aikoihin.
Raskausoireista sen verran, että huomaan housujen kiristävän jo hieman, menkkamaista vihlontaa vatsassa, tissit ovat tosi arat ja nännit mieheni mukaan kasvaneet kovin, väsyttää aika rajusti ja nälkä tulee helposti! Yksi mitä kummastelen on pahoinvoinnin puute, mutta lääkäri sanoi viime viikolla, että aamupahoinvointi alkaa yleensä rv6-> eli se voi vielä tulla. On aina ollut sellainen mielikuva, että se pahoinvointi tulee heti ja se tulee kaikille. Vaikka tutkittuani internetin ihmeellistä maailmaa, niin eihän pahoinvointia tule kaikille missään vaiheessa raskautta.
Ei se muille kertominen mennytkään ihan niin suunnitelmien mukaan, mitä aluksi ajattelimme. Meidän ei siis pitänyt kertoa Pilkusta muille missään nimessä ennen sitä ensi viikon ultraa ja enemmälle väestölle vasta rv12 jälkeen.
Kuitenkin... lauantaina menimme mieheni kanssa jädelle hyvän ystäväpariskuntamme kanssa. Mieheni ja tämän pariskunnan ukko oli jo perjantaina kaljottelemassa keskenään ja kyllähän siellä Pilkku-uutiset oltiin jaettu hyvän ystävän kanssa. Nyt oli siis aika kertoa pariskunnan kauniimmalle osapuolelle. Kerron vielä sen verran, että meillä oli siis suunniteltuna ensi viikonlopulle reissu tyttöjen kesken, joka nyt Pilkun vuoksi jää tekemättä. Ilmoitin tälle ystävälleni etten pääsekkään lähtemään ja kerron tähän syyn myöhemmin. No jäätelöt nautittuamme alkoi sadella kysymyksiä "Niin mikset sää pääse lähtemään sinne Tukholmaan?" "Tästähän ollaan puhuttu jo vaikka kuin pitkään, ettei pitäis olla miehellekkään mikään yllätys?". Huomasin, että ystäväni haki takaa kokoajan juuri sitä mistä oli kyse ja sanoinkin hälle että "Kysy nyt suoraan vaan!" ja vastaukseksi sain "En mää voi kun alan itkemään!!"
Tämä ystäväni kuuli yrityksestämme muistaakseni ensimmäisenä, joten tuntui hieman väärältä ajatukselta olla kertomatta. Ja ollaan tämän pariskunnan kanssa niin paljon tekemisissä, että kyselyitä olisi varmasti tullut siihen, miksi en enää juo kahvia tai lähde terassille kaljalle.
No sitten seuraavaksi asiasta sai tietää yksi kaasoistani (niitä oli yhteensä kolme, joista kaksi sai tiedon Pilkusta jo viime viikolla), joille tiesin jo viime viikolla kertovani, kun vain kasvotusten tämän neidin näkisin. Pidin eilen ystäville pienen kahvituksen ihan muuten vain, ja koska kaikki muut vieraat tiesivät jo Pilkusta, niin kerroin myös tällekkin neidille sillä kertaa. Mietin koko aamun, että kuinka asian kertoisin, sanoisinko vain että "oon muuten raskaana" vai "on muuten pullat uunissa". Ei tuntunut hirveän hyvältä. Sitten muistin r-testin, joka oli edelleen vessassa ja siinä ne maagiset kaksi viivaa. Niimpä kävin hakemassa testin ja menin vain neidin luo ja näytin testiä. Eipä siinä kauaa mennyt kun lamppu pään päällä sytty ja sain onnittelevan halauksen. Neiti pyysi lupaa kertoa miehelleen ja annoin luvan.
Eli summarum, Pilkusta on nyt kuullut anoppi, kolme ystäväpariskuntaamme ja yksi ystäväni sekä kaksi entistä työkaveriani! Ja suunnitelma oli "ei puhuta kenellekkään ennen sitä seuraavaa ultraa"...yeah right!
Omat vanhempani saavat tiedon Pilkusta seuraavan ultran jälkeen ja mieheni isä sekä äitipuoli yms sukulaiset luultavasti samoihin aikoihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)