Jos olen raskausoireiltani päässyt helpolla, niin yksi vaivani on ollut tunteet. Käyn ihan hirveillä kierroksilla ja tuntuu, että kaikki tunteet ovat ainakin tuhat kertaiset normaaliin. Jos suutun, suutun kunnolla. Jos iloitsen, olen ihan hyper positiivinen. Tuntuu ettei kultaista keskitietä enää ole.
Meillä on ollut töissä melko rankka alku tässä syksyllä. Kaikki on niin uutta ja kokeilun alla, ettei rutiinia ole päässyt syntymään päiviin. Toisaalta se on ihan kiva, ettei mennä päivästä toiseen kuin robotit, mutta nyt kun olen tässä vaiheessa, että masu alkaa kasvaa ja jaksaminen on välillä vähän heikohkoa, niin olisi todella kiva jos voisi hieman varautua tulevaan työpäivään sillä, että tietää mitä tulevan pitää. Jos en olisi raskaana, niin uskoisin kestäväni tämän tilanteen paljon helpommin ja olisin innolla keksimässä uutta. Lisäksi meidän aikuisten kokeilut ja tapojen etsinnät saavat myös lapset hieman hulivili-päälle. Tottakai lapset vaistoavat aikuisista heidän tunnetilansa. Ja se tunnetila kun on tupannut olemaan "ressaantunut" viimeiset 3 viikkoa, niin lapsetkin ovat olleet aikamoisia Vaahteramäen Eemeleitä.
Viime ja tämä viikko on käynyt niin voimille, että ei ole muu auttanut oloon kuin itkeä kotiinpäästyäni.Viime viikolla en päässyt kuin ulko-ovesta sisään, niin kauppakassi putosi kädestä ja itku vain tuli. Hetken olin niin loppu, etten tiennyt pääsenkö enää liikkeelle. Itkut itkettyä se meni kuitenkin ohitse ja jo seuraavana aamuna kaikki näytti paljon valoisammalta. Tänään töistä tullestani pimahdin ihan turhaan miehelle vain siksi, että tämä nukkui sohvalla eikä ollut vienyt vaatteitansa vaatekaappiin, jotka hälle viikkasin sohvan selkänojalle. Kuten jo aiemmin totesin, niin tunteet tuntuvat olevan tuhat kertaiset. Pohjalla oli varmasti ressi töistä, jälleen, mutta myös hormoonit. Ja niinhän siinä kävi taas, että istuin alas ja itku vain tuli enkä päässyt ylös ennenkuin mies tuli nostamaan ja lohduttamaan. Tämä on useaan otteeseen käskenyt hakemaan sairaslomaa Pilkkua ajatellen, mutta jotenkin luonne ei anna hakea sitä vain siksi, että ressaa. Hakeeko kukaan ressistä lomaa ennenkuin burn out on ovella?
Itku ei kuitenkaan liity pelkästään töihin ja jatkuvan ressin alaisena olemiseen. Itken kun näen vanhoja ihmisiä, itken kun kuulen kostettavia biisejä, itken kun näen koskettavan kohtauksen elokuvassa, itken kun Vaahteramäen Eemeli-kirjassa kerrottaan nilkuttavasta kanasta joka oli satuttanut toisen jalkansa, itken kun kuuntelen töissä lasten unimusiikkia, itken kun kissat nukkuvat suloisessa asennossa, itken kun sängyssä makoillessani tunnen Pilkun liikkeet, itken suloisille kuville...itken vähän kaikelle siis !
Suurin osa itkuista tulee kuitenkin kun tajuntaan iskee, että olemme ihan oikeasti saamassa oman lapsen. <3 Se onnellisuuden tunne on uskomaton.
~Paputus 20+1~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti