30. syyskuuta 2013

Projekti: vauvanhuone

Huomenna alkaakin jo lokakuu, vaikka vastahan sitä palattiin työelämään elokuun alussa! Ei sitä edes huomaa kuinka nämä päivät kuluvat huomaamatta, vaikka tuntuu ettei se oma LA sieltä lähene sitten millään. Huomenna alkaa rv23+0 ja mammalomaan on 12 viikkoa!

Me asumme kolmiossa mieheni kanssa ja meidän on tarkoitus tehdä meidän ylimääräisestä huoneesta Pilkulle oma huone. Aiemmin se on ollut lähinnä tavaroiden säilyttämistä varten ja kissoille hengailu paikkana. Myös kaikki askartelukamppeeni ovat olleet siellä. Edessä on siis suuren suuri tavaroiden raivaaminen. Lisäksi seinät ja jalkalistat menevät uusiksi. Olemme saaneet jo yhdelle seinälle tasoitetapetin, mutta vielä pitäisi jaksaa repiä yhdeltä seinältä vanha tapetti pois ja laittaa yhteen seinään tuota tasoitetapettia.

Näiden hommien jälkeen edessä on huoneen maalaaminen. En tiedä mistä väri tuli mieleemme, mutta vihreäksi sen päätimme maalata. En tiedä olisiko tuo haluamani leikkimatto toiminut jonkin sortin inspiraationa? Hyvällä syyllä minäkin päätän seinäni maalata vihreäksi! :-D

Ongelmana onkin valita oikea vihreänsävy! Niitä kun on kymmeniä. Valitsin viime bauhaus-reissulla mielestäni parhaimmat vihreän sävyt, joista valinta tulee luultavasti suoritettua.


~Paputus 22+6~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti