23. lokakuuta 2013

Sokerirasitustesti

Maanantaina oli aika labraan sokerirasitustestiin ja lisäksi minulta otettiin "ylimääräinen" verikoe, koska verityyppini vaatii seulontaa.
"RhD-negatiivisista äideistä otetaan lisänäytteet raskausviikoilla 24-26 ja 36, koska heillä on tavallista suurempi riski muodostaa veriryhmävasta-aineita." 
Aiheesta voi lukea enemmän täältä.

Ennen testin tekoa tuli paastota 12-14h, mikä tuotti melkoisesti ongelmia. Normaalisti kun olen tottunut syömään vähintään 3-4h välein. Nyt yhtäkkiä en voinutkaan syödä. Olen viimeksi jättänyt aamupalan välistä joskus yläasteen aikoina eli vuosia sitten. Aamun aloittaminen ilman syömistä tuntui hyvin oudolta, jotain todella oleellista puuttui.

Nälkäisenä ja väsyneenä painelin labraan jo yhdeksän maissa vaikka aikana oli vasta lähempänä puolta kymmentä. Otin mukaan virkkaamiseen välineet sekä Vauva-lehden. Aika meni yllättävän nopeaan vaikka kaksi tuntia tuli vietettyä siellä.

Ensimmäinen verikoe oli 12h paaston tulos, joka oli tulokseltaan 4,4 ja raja-arvo sille on 5,3. Tämän verikokeen jälkeen pääsin juomaan 2dl sokerilitkua, joka oli aivan järkyttävän makuista. Ei auttanut vetää kuin ykkösellä alas. Ajattelin sitä juodessani, että nappaan heti mukillisen vettä, kun pääsen odottamaan seuraavaa verikoettani, mutta ilokseni sairaanhoitaja ilmoitti, ettei suuta saa edes huuhtoa vedellä testin aikana saatika juoda vettä. Eli tämä järkyttävä maku pysyi suussani pitkään. Masussa Pilkku heräsi sokerin yliannostukseen aivan selvästi sillä hirveä myllerrys ja venyttely alkoi lähes heti juotuani sen litkun. Ja jos jotain hyvää tästä sokerimyrkystä voi sanoa, niin se vei ainakin nälän hetkeksi!

Kerkesin virkkaamaan yhden isoäidinnenliön odotellessa seuraava verikoetta sekä lukemaan pari juttua Vauva-lehdestä. Seuraava verikoe, 1h verikoe, läpäisi myös testin raja-arvon 10 tuloksella 8,3.

Sitten alkoi viimeisen tunnin kuluttaminen. Tässä vaiheessa alkoi nälkä olemaan aivan kamala. Maha kurni, Pilkku potki entistä lujempaan ja alkoi tulla huono olo. Enää en jaksanut edes virkata vaan tyydyin näpyttelemään kännykkääni ja lukemaan lehteä. Välillä Pilkku venytteli niin kovasti että naurahdin ääneen kun tuntui niin ikävältä. Hassu reaktio kipuun, mutta ihanahän se on tietää, että kaverista löytyy potkua.

Viimeinen testi, 2h verikoe, alitti myös raja-arvon 8,6 tuloksella 5. Eli kaikki kolme verikoetta menivät läpi eikä minun tarvitse aloittaa herkkulakkoa!! Jeee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti