Laitoin viime viikolla hakemuksen äitiysavustukseen ja tällä viikolla tiistaina tuli ilmoitus, että äitiysavustus on myönnetty. Sitten keskiviikkona tippui postiluukusta saapumisilmoitus. Mietin monta kertaa, että lähdenkö kävellen hakemaan pakettia postista, mutta päätin sitten suosiolla odottaa viikonloppuun kun päästään miehen kanssa yhdessä autolla hakemaan pakettia. Ei paketti painanut kuin 8kg, mutta oli aika inhottavan muotoinen kantaa.
Äitiysavustuksen äitiyspakettiin voit tutustua täältä.
Ajattelin ensin ettei mies olisi niin innoissaan paketin avaamisesta, mutta yhdessä hän halusi sen tehdä. Avasimme sen vasta illasta ja kynttilät paloivat pitkin kämppää. Oli oikein mukava hetki keskittyä siihen tärkeimmän saapumiseen eli Pilkkuun. Oli ihana nähdä mieskin niin hymyileväisenä ja iloissaan kaikista tuotteista, mitkä pakkauksesta löytyivät. Pariin otteeseen mies tokaisi kuinka onnellisia ollaan kun asutaan Suomessa ja on mahdollisuus tälläisiin avustuksiin.
![]() |
Kuva lainattu: http://www.kela.fi/aitiyspakkaus |
Paketin sisältö oli kaikkiaan sitä mitä osasinkin odotta, mutta harmitti kyllä kovasti noiden talvivaatteiden koko. Ne kun eivät ole mitään 56cm ja meidän vaaveli syntyy juuri pakkasten aikaan. Ehkä pääsemme käyttämään noita ensi syksynä kun ilmat viilenevät?
Ehdoton lemppari miehestä oli tuo ruskea haalari, jossa oli pöllön kuvia. Oma lempparini oli tuo siilimakuupussi.
~Paputus 23+5~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti