Tänään on taas ollut yksi niistä päivistä, jolloin mieli on onnellinen. Olen ollut onnellinen rakkaasta miehestäni, mutta täytyy myöntää, että suurin syy tähän pilvissä liitelyyn on tuolla masuyksikössä.
Olen aina pitänyt lapsista. Pienenä hoidin mielelläni pienen pieniä pikkuserkkujani ja leikin heidän kanssaan tunteja. Hieman ennen kouluikää pyysin äidiltä ja iskältä lahjaksi pikkusiskoa, ja kun he minulle ilmoittivat, ettei niitä lapsia saa tuosta vaan, niin pyysin heitä ostamaan sellaisen Länskältä kun ensi kerran sinne menemme. Ala-asteella vietin aikaa koulukummilapseni kanssa koulupäivien jälkeen vaikka hän oli ekalla ja minä kuudennella. Yläasteella leikin edelleen pikkuserkkujeni kanssa, jotka olivat minua huomattavasti nuorempia ja hoisin heidän kavereiden pikkusisaruksia jos olimme ulkona yhdessä. Lukiossa koin ensimmäisen kerran vauvakuumeen ja lukiossa koin elämäni parhaimpia päiviä kun pikkusiskoni syntyi. Lukion jälkeen hoidon häntä kun äitini palasi töihin. Ja lopulta päädyin töihin päiväkotiin, jossa olen lasten ympäröimänä.
Kun päätimme mieheni kanssa, että nyt olisi lasten aika, pääni pääsi valloilleen kaikista vauva-asioista. Googlailin vauvoista ja raskaudesta, luin Vauva-lehteä, juttelin ystävien kanssa vauvoista, ostelin vauvanvaatteita ja mietin kaikkia ihania vauvatarvikkeita, jotka täytyisi hankkia raskauduttuani. Olin yhtä vauvakuumetta koko ihminen.
Tiesin, ettei raskautuminen välttämättä onnistu ihan hetkessä, mutta toivoin hiljaa mielessäni, että josko pari kuukautta riittäisi yrittämiseen. Raskautuihan ystävänikin vanhingossa ja toinen tuttuni heti toisella yrittämällä. En koskaan uskonut yrittämisen olevan niin vaikeaa, mitä se lopulta oli. Se oli rankkaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Se oli rankkaa minulle ja välillä tuntui, että miehelleni vielä enemmän.
Tiedän, että monet joutuvat yrittämään lasta huomattavasti kauemmin kuin mitä me mieheni kanssa, mutta odottavan aika on pitkä. Ja tiedän ettei kaikki tule koskaan edes lapsia saamaan vaikka niitä haluaisi. En voi edes kuvitella heidän tuskaansa.
Silti noiden kuukausien, lopulta parin vuoden aikana kun vauvaa yritimme, tuntui ihan hurjan pahalta kerta toisensa jälkeen saada huonoja uutisia joko ovulaation tai raskauden suhteen. Jossain vaiheessa TAYS:in hoitoja ajattelin jo hetken, ettemme tule koskaan saamaan omaa lasta. Mietimme myös vaihtoehtoja, mitä teemme jos yrityksistä huolimatta emme normaalein keinoin vauvaa saa aluille. Vaikka ei meillä pelkät luomukeinot olleet käytössä, olihan meillä lääkkeet.
Vieläkään en oikein ymmärrä kuinka tämä raskaus on mahdollinen. Me kävimme kontrollikäynnillä TAYSissa kun olin lääkkeeni pistellyt eikä yksikään munasolu ollut lähtenyt kasvamaan. Silti, juuri luovuttamisen hetkellä, se perhanan testi olikin positiivinen.
Kuinka pienistä asioista tämäkin raskaus on ollut kiinni. Meillä alkoi tuo petitouhukin olemaan jossain kohtaa hieman pakkopullaa kun "varmuuden vuoksi on pakko vehtailla". Tai ei se minulle ollut, koska lääkkeet saivat himoni taivaisiin, mutta mies oli eri fiiliksillä. Kun teimme päätöksen tuon viimeisimmän TAYS käynnin jälkeen, että pidämme kesän ajan taukoa hoidoista, alkoi myös pedin puolella vilkkaampi aikakausi. Mitä jos emme olisi vielä päättäneet luovuttaa? Olisimmeko ratkaisun hetkellä osuneet pedin puolelle? Mitä jos olisin aloittanut terolutit ilman, että tein raskaustestin?
En tiedä onko kroppa voinut saada pahimman ressipiikin pois kimpustaan sillä hetkellä kun me päätimme pitää hoidoista taukoa, jonka ansiosta osittain hedelmöitys on tapahtunut? Olenko ressannut hoitoja ja kokenut hirveätä painetta raskautumisesta, niin ettei kroppani ole suostunut hedelmöitykseen?
Oli asia kuinka tahansa, olen aivan äärettömän onnellinen tällä hetkellä, että mahassani pieni poika kasvaa ja kehittyy. En osaa edes sanoin kuvailla kuinka tärkeä tämä pieni ihminen meille on nyt jo. Pieni Pilkku on meidän molempien rakkauden kohde ja tämä tunne sitä pientä ihmistä kohtaan tulee varmasti vain kasvamaan kun hänet syliimme ensimmäisen kerran saamme.
~Paputus 27+6~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti