Keskiviikkona kiinnitin huomion siihen, että tämä kirvely/poltto tuntui kiusaavan vain töissä ja kotona töiden jälkeen. Jälleen vaivaksi alkoi tulla myös selkäkipu. Iltapäivällä klo17 jälkeen jäimme pitämään iltapalaveria töihin. Istuin taukohuoneen sohvalle ja hetken siinä istuttuani tajusin, etten pääse siitä ylös kun selkään sattuu taas niin perhanasti. Onneksi oli työkavereita paikalla. Kun pääsin kotiin, päätin että seuraavana päivänä soitan neuvolaan.
Torstaina kirvely/polttelu jatkui ja nyt selkä oli kipeä jo aamusta kun nousin sängystä. Töissä selkä kiusasi enemmän kuin koskaan. Kävely pisti selkään, vaippojen vaihtaminen pisti selkään ja kuravermeiden pukeminen muksuille pisti selkään kuin puukkoa olisi joku vääntänyt alaselkääni. Muksut saatuamme nukkariin soitin neuvolaan, mutta siellä ei ollut minun neuvolanterkka "H" paikalla vaan joku opiskelija. Selitin kyllä tälle opiskelijalle ongelmani ja kysyin tuosta kirvelystä/poltostakin, mutta ei hän oikein osannut kuin arvella asioita ja sovimme, että hän pyytää H:ta soittamaan seuraavana päivänä.
Perjantaina sain sitten oman neuvolanterkan H:n puhelimeen ja juttelimme pitkät pätkät. Selitin kuinka alkuviikko meni töissä ihan hyvin, mutta nyt taas on ruvennut selkä kipuilemaan niin etten meinaa saada töitä tehtyä. Hetken keskusteltuamme selkäkivuista H kysyi näistä kirvely/poltto tuntemuksista. Raskauden aikana olen vasta huomannut kuinka vaikea on selittää tuollaisia kipuja; missä tuntuu, miten tuntuu, aaltoileeko kipu, onko kipu säännöllistä. Parhaani mukaan selitin milloin ja missä tämä tunne tuntuu ja H veikkasi kyseessä olevan polttosupistuksia. Varuiksi sovimme kuitenkin, että ensi tiistaina katsotaan virtsa neuvolassa ja laitetaan tarvittaessa lähete labraan. H sanoi, että sairaslomalle kannattaa jäädä nyt heti vaikka sanoin kyllä voivani mennä maanantaina töihin. Päädyimme lopulta siihen, että H kirjoittaa MA-KE sairaslomaa ja TO minulla on aina neuvolalääkärille, joka katsoo sitten jatkoa.

~Paputus 28+3~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti