11. marraskuuta 2013

Pilkun huone; tästä lähdetään

Muutimme kämppäämme vuonna 2009 kesällä, eikä meillä silloin vielä ollut aikeissa tehdä lapsia, mutta aina olemme tienneet, että joku päivä niitä haluamme. Ja kun muutimme kolmioon, meille oli täysin selvää mitä varten tuo yksi ylimääräinen huone on;
lastenhuone.

Monesti olemme ääneen pohtineet, että koskahan pääsemme sisustamaan tuon huoneen lapsenhuoneeksi. Kun alkukesästä r-testi näytti postiviista, ei mennyt montaakaan päivää kun iloitsin, että nyt pääsemme käsiksi tuohon ylimääräiseen huoneeseen. Valitettavan usein se on ollut meillä vain tavaroiden säilyttämistä varten. Ihanaa saada nuillekkin neliöille tarkoitus.

Ennen rakenneultraa käytin monet illat googlessa hakusanan "nursery" parissa. Hain ideoita ja inspistä muiden super hienoista lastenhuoneista. Tiesin kyllä kokoajan, ettei meille saada saman näköistä kuin niissä kuvissa (koska raha), mutta jotain pientä vinkkiä.

Kun saimme tietää, että Pilkku on poika, alkoi huoneen värin miettiminen. Aluksi pohdin harmaata, mutta lopuksi päädyimme vihreään. Se sopi sekä minulle, että miehelle. Maalien värivaihtoehtoja katsellessa meinasi itku tulla, koska vihreän sävyjä on tuhottomasti. Pikkuhiljaa värit kuitenkin karsiutuivat. Annoin miehen tehdä lopullisen valinnan ja nyt ehkä pikkuriikkisen harmittaa. Olisin itse kaivannut hieman tummempaa vihreää.

Tässä on kuitenkin kuvia siitä, mistä lähdimme.


Tälläkin hetkellä tuo kukkatapetti on edelleen seinässä. Aluksi ajattelin maalata tuon seinän ruskealla, mutta koska vastapäisen seinän väri ei olekkaan niin vihreä kuin aluksi suunnittelin, niin saattaa hyvinkin olla, että tuo tapetti saa toistaiseksi jäädä.

Tuo oikealla näkyvä kaappi on kiinteä, joten se on siinä ja pysyy. Laitoimme sinne lisää hyllyjä ja niimpä se sai virakseen olla Pilkun vaatekaappi. Ennen säilytimme siellä remppatarvikkeita. Uusi kaapin oven nuppi tulee ehdottomasti hankintalistalle.




Ylemmissä kuvissa näkyvä seinä on jo maalattu, kuten aiemmassa blogikirjoituksessa mainitsinkin. Laitoimme seinään ensiksi tasoitetapetin, koska alla oli liimalla laitettu sinertävän-harmaa tapetti, joka ei irronnut sitten millään. Tasoitetapetti oli todella huokoista ja sitä oli aivan tuhottoman ärsyttävä maalata. Tuntui, että se imi itseensä tuplamäärän maalia. Onneksi yksi purkki kuitenkin riitti, eikä tarvinnut lähteä hakemaan lisää kesken maalauksen. 

Pilkun huone on näiden kuvien jälkeen saanut jo nojatuolin, seinähyllyn ja hoitopöydän, mutta myös kasoittain vaatteita, jotka eivät ole vielä kaikki vielä löytäneet paikkaansa vaatekaapista. Nappaan joku päivä taas kuvia ja päivittelen projektin edistymistä.


~Paputus 28+6~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti