Projekti: vauvanhuone

Huomenna alkaakin jo lokakuu, vaikka vastahan sitä palattiin työelämään elokuun alussa! Ei sitä edes huomaa kuinka nämä päivät kuluvat huomaamatta, vaikka tuntuu ettei se oma LA sieltä lähene sitten millään. Huomenna alkaa rv23+0 ja mammalomaan on 12 viikkoa!

Me asumme kolmiossa mieheni kanssa ja meidän on tarkoitus tehdä meidän ylimääräisestä huoneesta Pilkulle oma huone. Aiemmin se on ollut lähinnä tavaroiden säilyttämistä varten ja kissoille hengailu paikkana. Myös kaikki askartelukamppeeni ovat olleet siellä. Edessä on siis suuren suuri tavaroiden raivaaminen. Lisäksi seinät ja jalkalistat menevät uusiksi. Olemme saaneet jo yhdelle seinälle tasoitetapetin, mutta vielä pitäisi jaksaa repiä yhdeltä seinältä vanha tapetti pois ja laittaa yhteen seinään tuota tasoitetapettia.

Näiden hommien jälkeen edessä on huoneen maalaaminen. En tiedä mistä väri tuli mieleemme, mutta vihreäksi sen päätimme maalata. En tiedä olisiko tuo haluamani leikkimatto toiminut jonkin sortin inspiraationa? Hyvällä syyllä minäkin päätän seinäni maalata vihreäksi! :-D

Ongelmana onkin valita oikea vihreänsävy! Niitä kun on kymmeniä. Valitsin viime bauhaus-reissulla mielestäni parhaimmat vihreän sävyt, joista valinta tulee luultavasti suoritettua.

~Paputus 22+6~

22+0

Niin ne viikot vain vierivät vaikka välillä tuntuu ettei aika liiku millään eteenpäin. Odottavan aika on pitkä, niinhän sitä sanotaan. Toissapäivänä mieheni tokaisi "nyt ymmärrän miksi puhutaan että odotetaan lasta.". Ei malttaisi hänkään enää odottaa. Laskujen mukaan mammaloman alkuun on noin 13 viikkoa ja laskettuun on noin 120 päivää eli noin 4kk. Tänään oli taas neuvola...vastahan siellä oltiin.

Nyt on päästy tämän maagisen 154 päivän rajapyykin ylitse ja neuvolassa lykättiin käteen todistus, jonka avulla voin hakea KELAsta äitiysrahaa, äippäpakettia ja vanhempainrahaa. Meinasin mennä jo tänään täyttämään tuota hakemusta KELAn sivuilta, mutta sitten iski tenkkapoo. KELAn sivuilla oli mainintaa, että jotkut työnantajat saattavat maksaa palkkaa äitiysvapaan ajalta, jolloin KELA maksaakin tuen työnantajalle. Ja koska en tiedä kuinka tämän asian laita on oman työnantajan kanssa (vaikka kova veikkaus on, etteivät he mtn maksa), niin päätin odottaa ainakin huomiseen kunnes olen saanut juteltua esimieheni kanssa. Lisäksi tarvitsen palkkatodistuksen vanhempainraha-hakemusta varten. Ajattelin hoitaa noi kaikki haku hommat kerralla, kun se kuulemma on mahdollista.

Hemoglobiini oli laskenut melko hurjasti sitten viime käynnin joka oli 4 viikkoa sitten. Silloin lukema oli noin 120 kun nyt hemppa näytti 102. Käsky kävi hakea lisärautaa ja niimpä minä kilttinä odottajana marssin apteekkiin ja ostin Obsidanian tabletteja. Ostin myös c-vitamiinia, koska se auttaa raudan imeytymistä. Neukkari kysyi, että olenko huomannut omassa olossani jotain muutoksia tässä viime viikkojen aikana, viitaten tuohon hemppaan, ja täytyy myöntää, että väsymys on ehkä painanut normaalia enemmän. Iltaisin ei jaksa valvoa, herään hyvin aikaisin, mutta väsyttää jo taas kohta. Ehkä rauta tuo lisävirtaa elämään!

Paino oli noussut taas reilun kilon verran. Yhhyh...Nyt täytyis kyllä jättää nuo herkut vähemmälle. Eihän tästä tule mitään jos kokoajan paino nousee vaan nousemistaan. Kohta sitä ollaan sellainen tankki, että menee kolme vuotta päästä takas omiin mittoihin synnytyksen jälkeen. Vaikka onhan sitä aikaa sitten laihdutella. Nyt on tärkeintä pysyä terveenä ja hyvinvoivana.

Lisäksi tuli käsky mennä sokerirasitustestiin. Tätä olen niin kauhulla odottanut. Onko pakko? 12h paasto kuulostaa 12 viikon vankileiriltä. Kuinka sitä pystyy olemaan 12h syömättä kun normaalisti kiljuva nälkä on 3-4 tunnin välein?

Kaikin puolin raskaus on ollut helppo tähän saakka. Olen lukenut äideistä, jotka kärsivät edelleen hirveistä pahoinvoinneista, oksentelevat tai heitä supistaa, närästää tai heillä on hirveät liitoskivut.

Omat tämän hetkiset raskausoireet ovat hyvin "helpot":

• Väsymys ja vaikeus saada nukuttua aamuisin
• Yölliset vessassa käymiset
• Pientä närästystä syömisen jälkeen
• Selkäkivut selälteen makoillessa ja työpäivän jälkeen pistävä kipu alaselässä
• Jatkuva nälkä ja jatkuva makeanhimo
• Pienet kivuttomat supistelut
• Välillä menkkamaiset jomotukset iltaisin

~Paputus 22+0~

Ps. Kävimme viikonloppuna kaupoilla. Itselle tarttui mukaan jos jotakin vaatteita Fidasta ja Minimiistä, mutta Bauhausista ostimme Pilkun huoneeseen seinätarroja ja otin mukaan mallikappaleita maalien värivaihtoehdoista. Jospa joku päivä jaksaisin ottaa vähän kuvaa näistä. :-)

Isoäidin neliöt valmistuksessa

Aloin jo keväällä virkkaamaan isoäidin neliöitä sillä idealla, että teen niillä omaan sänkyyn peitteen. Kun r-testi näytti plussaa, vaihtui kohteeksi pinnasängyn "päiväpeite". Olin aloittanut virkkaamaan vaaleanpunaisella ja valkoisella langalla joihin myöhemmin lisänä tuli lila lanka. 

Nyt kuitenkin täytyi vaihtaa värejä, koska en halua vaaleanpunaista peittoa pojalle. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei ole erikseen tyttöjen ja poikien värejä, niin vaaleanpunaisen jätän sisustuksesta pois. Uusina väreinä on nyt valkoinen ja harmaa, joihin lisään vielä ainakin sinisen, mutta ehkä myös ruskean. 

Olen tehnyt neliöt alla olevalla ohjeella. Neliön reunan olen säveltänyt lisänä, koska en halunnut jättää neliöö siihen pisteeseen, mihin se tällä ohjeella jäi. 

Reunus:

4.krs jälkeen tein 2 p kjs-siltaan, 3 p:stä 3:seen, 2 p kjs-siltaan, 3 p:stä 3:seen, * 1p, 2 kjs, 2p,* 3 p:stä 3:seen.

 * .... * = nurkka

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/neulonta_ja_virkkaus/nain_virkkaat_isoaidinnelion

~Paputus 21 + 1~

Kummit

Olemme jo hetken aikaa käyneet keskusteluita Pilkun kummeista. Tiesin, että haluan oman parhaan ystäväni Pilkun sylikummiksi ja tiesin tämän kelpaavan myös miehelleni. Minulla oli myös aavistus siitä, kenet mieheni haluaa Pilkun kummiksi.

Ihan ensimmäiseksi aloimme miettimään kummien lukumäärää. Hyvin lyhyen ja ytimekkään keskustelun päätteeksi tulimme siihen tulokseen, että pyydämme molemmat yhden haluamamme henkilön. Emme tarvitse pitkää liutaa kummeja Pilkulle, koska uskomme saavamme näistä henkilöistä juuri sen mitä kummeilta haemme. Eipä niitä itse kummejakaan sitten mietitty kuin ehkä kymmenen sekuntia kun ne olivat valittu. Molemmat valitsi oman parhaan ystävänsä.

Ensimmäinen "ongelma" kummi-asian suhteen tuli kun tajusin, ettei paras ystäväni kuulu kirkkoon. Tämä voi siis toimia kummina, mutta googlen kertoman mukaan ei virallisena sylikummina. Ja juuri tämän henkilön me olisimme tahtoneet sylikummiksi. No päätimme varmistaa asian vielä soittamalla seurakuntasihteerille, joten asiaan palataan kun tähän saadaan selvyys.

Seuraava "ongelma" syntyi kun kysyin mieheni parhaan ystävän avovaimokkeelta (minun todella hyvä ystäväni), että kuuluuko hänen miehensä kirkkoon. Vastaus oli onneksi kyllä, mutta tästä kysymyksestä seurannut keskustelu oli hyvin hankala. Kävimme meinaan hyvin pitkän näkemyksien vaihdon. Ystäväni oli sitä mieltä, ettei pariskunnasta voi pyytää vain toista kummiksi, kun minä puolestani en ole koskaan edes osannut ajatella asiaa tolta kannalta. Hänestä on väärin repästä parisuhteesta vain toinen kummin tehtäviin, mutta minä eikä mieheni näe asiaa tuollain, että toinen heistä repäistään parisuhteesta. Ystäväni heitti myös kysymyksen, että miltä minusta tuntuisi, jos he saisivat miehensä kanssa lapsen ja pyytäisivät meistä vain toista kummiksi. No oma vastaukseni tähän oli, että siinä tapauksessa uskoisin heille lähemmän ihmisen löytyvän jostain muusta henkilöstä kuin jommasta kummasta meistä, mutta heillä olisi myös syynsä kysyä toista meistä. Ja itse en tosiaan näe tälläisessä ratkaisussa mitään väärää.

Ymmärrän ystäväni harmituksen, mutta ymmärtäisin sen vielä ehkä paremmin, jos tilanne olisi se, että kummeja olisi valittuna pitkä liuta ja silloinkin heistä vain toinen tulisi pyydetyksi. Meillä kuitenkin oli selvä idea ja logiikka tässä - sekä minä että mieheni valitaan molemmat vain YKSI ystävä, tuttu, sukulainen, what ever, Pilkun kummiksi. Ja valitettavasti mieheni paras ja läheisin ystävä on tämän ystäväni avopuoliso. Eikä mieheni halua pyytää ketään toista Pilkun kummiksi, sillä hän ajattelee "N":n olevan ehdottomasti paras vaihtoehto. Ei minunkaan parhaan ystäväni mies tule valituksi Pilkun kummiksi, vaikka parisuhteessa hekin ovatkin. Parhaan ystäväni suhteessa on kyllä jo ennestäänkin niin, että vain toinen heistä on heidän yhteisien ystävien lapsen kummi. Eipä tarvitse käydä samaa keskustelua heidän kanssaan, miksi vain toinen on valittu.

Toivon syvästi, että "N" suostuu Pilkun kummiksi, vaikka hänen avovaimoansa ei olekkaan pyydetty kummiksi. Tiedän sen olevan miehelleni todella tärkeää saada juuri hänet kummiksi. Ehkä saan ystävänikin vielä ymmärtämään tilanteen ja näkemään tämän asian meidän näkökulmasta. :-)

Onko muilla ollut ongelmia kummien valitsemisen suhteen? 

~Paputus 21+2~

Leikkimattoa miettimässä

Olen katsellut huuto.nettiä toivoen, että löydän halvan ja mielyttävän leikkimaton halvalla. Halpa ja mielyttävä ei tunnu kulkevan käsikkäin tässä asiassa. Kyllähän niitä löytyy sieltä vaikka mitä, mutta kun hinnat ovat 40-50e + postikulut, niin voin hyvin laittaa muutaman euron lisää tuohon summaan ja ostaa uuden. Ehkä täytyisi vielä käydä kurkkimassa ihan kirpputoreilla ja nuilla lastentarvikekirppiksillä. 

Nyt kuitenkin on sellainen tunne, että kaikki pitää saada nyt ja heti. Joten äsken googlailin ihan huvikseni ja sieltä löytyi heti pari mieluisaa!

89,90e

http://www.huvikumpu.fi/Jumppamatto-Treetop

Tämä on ehdoton suosikkini. Hinta on aika suolainen, mutta kyllä olisin valmis laittamaan tuon summan, jos mies vain antaa luvan tuhlailla.

Tarjouksessa 29,90e

http://www.lauranlastentarvike.fi/Roba-leikkimatto-Safari

Tämä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan myös todella suloinen. Hyvin neutraali väreiltäänkin.

189,90e

http://www.lauranlastentarvike.fi/Mamas-and-Papa

Kuten hinnasta näkyy, niin tämä on ilmeisesti leikkimattojen aatelia. Siitä löytyy valoa ja ääniä. En yhtään ihmettelisi vaikka tuohon hintaan se vielä lentäisikin!

Mammat hurahtavat vauvanvaatteisiin?

Kyllä. Se on vastaus otsikon kysymykseen. Olen lukenut monesta paikasta kuinka, varsinkin esikoistaan odottavat, äidit hurahtavat ostamaan vauvanvaatteita kasoittais ennenkuin vauva edes saapuu kotiin. Itsekkin olen syylistynyt tähän pahemman kerran. Nyt varsinkin kun tiedän, että poika sieltä on saapumassa niin shoppailu on vain yltynyt. Enää ei tarvitse etsiä vain neutraaleja värejä vaan voin turvallisesti ostaa niitä syötävän suloisia poikien vaatteita.

Täällä meidän lähellä on Fidan kirppari ja sieltä olen hakenut jo monen monta kertaa vaatteita. Viimeksi hain heti rakenneultran jälkeen. Oli pakko päästä ostamaan jotain meidän pienelle pojalle. Mukaan tarttui pari bodyä, housuja ja yksi tuollainen haalari. Toivoin löytäväni myös jotain tarvikkeita, esim. leikkimattoa tai mobilea, mutta eipä oikein tarjontaa ollut.

Tutan vihreät housut 1e
Sinisen H&M housut 1,5e
Ruskeat H&M housut 1e
Samettihousut 2,5e

Pigviini-body 2e
Nalle-body 1,5e
Laiva-body 1,5e
Yöhaalari 2,5e

Tutan haalari 3e

Meille tulee Pilkulle oma vaatekaappi tämän huoneeseen, mutta tällä hetkellä siellä on kaikki meidän työkalut, maalit yms. remppatarvikkeet. Odotamme, että saamme tämän kaaoksen selvitettyä kylppärirempan valmistuttua ja sitten pääsemme Pilkun huoneen kimppuun.

En ole vielä viittinyt repiä vaatehuoneesta kaikkia vauvanvaatteita alas, vaan odotan, että pääsen sitten suoraan laittamaan ne vaatekaappiin odottamaan tammikuuta. Pestäkkin ne täytyy tietenkin vielä ennen käyttöönottoa, mutta mammalomalla on siihen hommaan hyvin aikaa. 14 viikkoa enää siihenkään! Saas nähdä pystyykö sitä olemaan töissä sinne jouluun saakka... 

Näitä vaate-postauksia tulee varmasti vielä monia. Eilenkin ostin Tokmannilta ihanan turkoosin Vendin bodyn ja perjantaina Kapphallista tarttui "ota 3 maksa 2" -tarjouspaketti.

~ Paputus 20+6~

G or B -juhlat ystäville!

Kun sain tietää rakenneultramme ajankohdan aloin heti järkkäämään ystävilleni pieniä sukupuolen paljastus- juhlia. Kyseessä ei ollut babyshowerit kuten myös ystävilleni ilmoitin, ne aijon järjestää vasta joulu-tammikuussa. Ystäväporukkamme on ollut tekemisissä lukiosta saakka, mutta mukaan on tullut vuosien mittaan lisää naisia. Olemme lukion jälkeen lähteneet eri puolelle Suomea opiskelemaan. Pari meistä jäi Tampereelle, osa lähti Helsinkiin, osa Jyväskylään ja yksi kerkesi jo valmistumaan Nycarlebyystä valokuvaajaksi. Eli joudumme näkemään hieman vaivaa löytääksemme sopivan viikonlopun, jolloin kaikki pääsemme paikalle.

Tiesin juhlia suunnitellessa, että meillä tulee olemaan kylppäriremppa, mutta tiesin myös, että sen piti valmistua kaksi viikkoa ennen tätä viikonloppua. Ja koska remppa ei meidän tuurilla tietenkään valmistunut aikataulun mukaan, jouduin siirtämään kahvittelut yhden kaverini luo. Hieman harmitti, koska olin suunnitellut koristelun ja syötävät valmiiksi, mutta en toisen kotiin viittinyt moista vaivaa tehdä. Niimpä tyydyin hieman kevyempään koristeluun ja syömisiin.

Kävin ostamassa Filmtownista irtokarkkeja, joidenka väriksi valitsin tahallani vaaleanpunaisen ja vaaleansinisen. Lisäksi ostin vaaleansinisiä ja -punaisia servettejä sekä kukkia. Päälleni laitoin myös kiusallani vaaleansinistä ja -punaista. Ei tarvinnut kuin päästä paikalle kun ensimmäinen totesi, että oletpa ilkikurisesti valinnut kukat ja kaikki. No sehän oli tarkoitus!

Pohdin pitkään, että kuinka paljastan Pilkun sukupuolen heille. Alkusuunnitelmaan kuului kakku, jonka sisältä löytyisi joko sinistä tai punaista kermavaahtoa. Koska en halunnut ruveta kuskaamaan täytekakkua, päätin keksiä jonkin toisen keinon. Seuraava idea tuli ystävältäni, joka oli tietyn väristen karkkien kääriminen paperiin. Ja mietimme yhdessä myös vaaleansinisten ja -punaisten karkkien laittamista lasikippoihin, joista vain toisen saisi auki, tietenkin vaaleansininen merkitsisi poikaa ja vaaleanpunainen tyttöä.

Eilen kävin vielä nopeasti Tiimarissa katsomassa löytyisikö hyvää ideaa sieltä ja löytyihän sieltä. Ostin tulitikkurasioita, vaaleansinisiä- ja punaisia kangaskukkia sekä pieniä pyykkipoikia joissa oli pieni puinen sydän kiinni, jotka olivat tietenkin vaaleansinisiä. Tulitikkurasiaan kirjoitin "A BOY OR A GIRL?", sisälle laitoin molemman värisiä kukkasia ja niiden alle pyykkipojan, johon olin kirjoittanut "BOY". Nämä tulitikkurasiat laitoin vielä sifonkipussukkaan.

Ennenkuin annoin ystäville luvan avata rasiat, kävimme pienen kierroksen, että mitä kukakin veikkaa. Tyttö sai 4 veikkausta, poika 2, minä ja yksi ystävistäni tiesi jo, joten emme osallistuneet veikkaukseen...luonnollisesti.

Kaikkiaan oli aivan ihana iltapäivä ja alku-ilta ystävien kesken, joita harmikseni näen aivan liian harvoin!

~ Paputus 20+5 ~

Poikamaisia ajatuksia

Eilinen oli melkoisen hämmentävä päivä. Olemme alusta saakka, siis seurustelun alusta saakka, puhuneet siitä kuinka me molemmat haluamme elämäämme lapsia, tyttöjä ja poikia, mutta ainakin yhden tytön. Kun vauvaa aloimme yrittämään, niin silloinkin puhuimme kokoajan tytöstä. Jossain keskusteluissa oli mukana myös poika ja juurikin näin, että ensin tulisi poika ja sitten vasta pienemmäksi sisarukseksi tyttö. Kun raskaustesti vihdoin näytti positiivista meidän molempien puheista tippui pois sana tyttö. Toivoimme vain tervettä lasta. 

Muutama viikko tässä on eletty jo niin, että mies on ollut aivan sata varma, että tyttö tulee. Itselläni oli puolestaan ihan Väinö-fiilis. Näin uniakin poikavauvoista ja jotenkin sitä vain tiesi, että poika siellä masussa myllertää. Eilen kysyin autossa mieheltäni ennen ultraa, että vieläkö tämä on sata varma tytön saapumisesta elämäämme. Vastaus oli edelleen kyllä, mutta lisäys tähän oli, että ihan sama kuitenkin loppujen lopuksi kumpi tulee kunhan kaikki on hyvin pienellä. 

Kun ultraaja ilmoitti siellä pojan köllöttelevän, niin kuulin hetken ajan mieheni äänessä pienen pientä pettymystä kun tämä toisti "poika..". Ja pakko on itsekkin myöntää, että sadasosa sekunin ajattelin, että "voi, eikö me saatukkaan tyttöä", mutta sitten katsoin taas ruutua ja näin sen pienen ihmisen siellä liikkuvan ja kirosin itseni alimpaan helvettiin, koska edes moista ajattelin. Me saamme pojan, jota rakastamme aivan varmasti ihan yhtä paljon kuin olisimme rakastaneet tyttöä. Pilkku on kuitenkin meidän, meidän oma vauva, oma lapsi. 

Kun kävelimme pois ultrasta, kysyin mieheltä, että onko tämä pettynyt uutiseen ja sain rehellisen vastauksen; "No ehkä sillain vähän. Niin varma olin tytöstä." Mies silti vakuutti, että on vain onnellinen, että pieni on terve ja kaikki mitä piti näkyä, näkyi. Kysyin saman kysymyksen vielä pariin kertaan kotona ja halauksien kera mies vastasi, että edelleen ehkä iikka piikkisen vähän, mutta rakastaa poikaa ihan yhtä paljon kuin tyttöäkin olisi rakastanut.  

Mies lähti töihin vielä illalla. Ei hän siellä kauaa kerennyt olemaan, kun puhelimeni piippaili viestiä. Kävin lukemassa ja siellä oli kolme viestiä mieheltä. Yksi jossa tämä hehkutti, että nyt vasta tajuaa tämän päivän uutiset, että me saamme pojan. Seuraavassa kuinka hän on onnellinen ja tämä kaikki on todella mahtavaa. Kolmas oli vain lisähehkutuksia poikaan liittyen. 

Soitin miehelle heti viestit luettuani ja tämä vain nauroi ja hoki että "me saadaan poika! ME SAADAAN POIKA!". Sitten mietittiin jo leluja mitä pitää pojalle ostaa ja harrastuksia minne yhdessä mennään jne. Eli löyty se intokin jo siihen poikaankin vaikka aluksi oli pienen pieni pettymys taustalla.  

Nyt emme malta odottaa tammikuuta, että saamme tuon pienen pienen Pilkku-pojan elämäämme! <3

It's a ..... ?

Heräsin viime yönä klo03.15 kuin salaman iskusta. Suurin syy heräämiseen taisi olla vessahätä, joka on harmikseni tullut vaivaksi juuri nyt kun meillä on meneillään kylppäriremppa eikä vessa ole siis käytössä. Joudumme käymään kellarikerroksen yleisissä tiloissa vessassa ja suihkussa. Hieman mälsää! Toinen syy heräämiseen oli varmasti hirveä jännityksen tunne. Meillä oli siis tänään rakenneultra ja voi kuinka sitä on odotettu. Jokainen odottava äiti ja isä tietää kuinka ne päivät matelevat enemmän ja enemmän mitä lähemmäksi ultra-aikaa päästään. Sama tulee luultavasti toistumaan myös LA:n suhteen. Joskus hieman ennen neljää nousin sitten sängystä ja ajattelin, että paskat minä enää nukkumaan mene, kun kello soisi tunnin kuluttua kuitenkin ja sydän kävi niin kierroksilla ettei nukahtaminen olisi ollut mikään iisi homma.

Työt alkoivat ihanasti klo06.30, mutta pääsin jo klo10.30 kotiin, kun klo11.00 oli aika Hatanpäälle ultraan. Automatka mentiin hyvin hermostuneissa fiiliksissä. Molemmat vain hokivat toivovansa, että kaikki on Pilkulla hyvin. Pääsimme itse ultraukseen melkeinpä aikataulussa. En kiinnittänyt kelloon huomiota kun jännitti niin kovasti. 

Aloitimme homman samantien ilman kummempia höpinöitä. Voi hitsi sitä tunnetta taas kun Pilkku pärähti siihen näytölle. Niin lähellä ja aivan siinä, mutta silti vielä saavuttamattomissa. Ei ollut itku kaukana. Moneen otteeseen nieleskelin ja pidättelin kyyneleitä. Oli todella outoa kuinka selvästi kaikki rakenteet jo näkyivät, vaikka kokoa Pilkulla oli niin kovin vähän vielä. Ihan viikkojansa vastaavasti löytyi pituutta, mutta pieni silti. Ensimmäisenä silmääni pisti kylkiluut, jotka loistivat valkoisena harmaan pistemeren keskellä. Sitten tutkittiin kuinka päin Pilkku oli ja pääsimme näkemään nopeasti hieman kasvojakin tässä vaiheessa. Suurin aika meni kun sydämestä yritettiin saada tarvittavia mittoja ja kuvia. Pitkän tutkiskelun jälkeen tiedot saatiin ja kaikki oli hyvin. Aorta oli kunnossa, keuhkolaskimo oli kunnossa, aortan läppä väpätti oikein. Kaikki mitä pitikin olla, oli ja kaikki mitä piti tapahtua, tapahtui. Seuraavaksi katsottiin munuaiset. Nekin olivat kunnossa ja oikealla kohdalla. Aivojakin tutkittiin hetkisen pidempään, koska Pilkku liikkui juuri sellaiseen asentoon, että oli vaikea saada tarvittavaa kuvakulmaa. Pienen heiluttelun jälkeen Pilkku kumminkin alkoi yhteistyöhön ja saatiin selville, että myös aivoissa kaikki näytti olevan kuten kuuluu. Koko ultrauksen kohokohta oli minulle, kun katsottiin kädet, jalat ja kasvot. Pienet kätöset oli kippuralla kasvoilla ja jalat mykkyrällä. Kerran ultraaja joutui heiluttamaan anturia masulla, jotta Pilkku ojensi jalkansa koko pituuteen. Siinä sitten näin kuinka meidän ihana pieni tapusteli masua vasten. Voi ne pienen pienet jalkaterät. Olin aivan myyty. Itku nousi taas silmäkulmaan ja koitin pitää itseni kasassa. Kädetkin saatiin ojennukseen eikä ranteiden rakenteessa ollut mitään vikaa. Lopuksi katsoimme vielä kasvoja. Aluksi katsoin, että nenä on kuin isällänsä, mutta sitten tarkemman tutkiskelun tuloksena päädyin siihen, että nenä on aivan samanlainen kuin minulla ja pikkusiskollani kun synnyimme. 

Melko alussa ultrausta sanoin, että jos näkyy viitettä sukupuolesta, niin otamme tiedon vastaan enemmän kuin mielellämme. Olen lukenut juttuja ultraajista, jotka toteavat ettei se ole rakenneultran pääpointti ja niistä, jotka sanovat, että voi asiasta mainita, JOS sattuu näkymään. Meille ultraaja puolestaan sanoi heti, että juu se voidaan katsoa. Itse en saanut kuvasta mitään selvää, vaikka ultraaja ihan hiiren kursorilla sanoi minne katsoa, mutta mies sanoi, että näki kuvasta jo aiemmin kumpi on tulossa...

~Paputus 20+2~

Itku herkässä

Jos olen raskausoireiltani päässyt helpolla, niin yksi vaivani on ollut tunteet. Käyn ihan hirveillä kierroksilla ja tuntuu, että kaikki tunteet ovat ainakin tuhat kertaiset normaaliin. Jos suutun, suutun kunnolla. Jos iloitsen, olen ihan hyper positiivinen. Tuntuu ettei kultaista keskitietä enää ole.

Meillä on ollut töissä melko rankka alku tässä syksyllä. Kaikki on niin uutta ja kokeilun alla, ettei rutiinia ole päässyt syntymään päiviin. Toisaalta se on ihan kiva, ettei mennä päivästä toiseen kuin robotit, mutta nyt kun olen tässä vaiheessa, että masu alkaa kasvaa ja jaksaminen on välillä vähän heikohkoa, niin olisi todella kiva jos voisi hieman varautua tulevaan työpäivään sillä, että tietää mitä tulevan pitää. Jos en olisi raskaana, niin uskoisin kestäväni tämän tilanteen paljon helpommin ja olisin innolla keksimässä uutta. Lisäksi meidän aikuisten kokeilut ja tapojen etsinnät saavat myös lapset hieman hulivili-päälle. Tottakai lapset vaistoavat aikuisista heidän tunnetilansa. Ja se tunnetila kun on tupannut olemaan "ressaantunut" viimeiset 3 viikkoa, niin lapsetkin ovat olleet aikamoisia Vaahteramäen Eemeleitä.

Viime ja tämä viikko on käynyt niin voimille, että ei ole muu auttanut oloon kuin itkeä kotiinpäästyäni.Viime viikolla en päässyt kuin ulko-ovesta sisään, niin kauppakassi putosi kädestä ja itku vain tuli. Hetken olin niin loppu, etten tiennyt pääsenkö enää liikkeelle. Itkut itkettyä se meni kuitenkin ohitse ja jo seuraavana aamuna kaikki näytti paljon valoisammalta. Tänään töistä tullestani pimahdin ihan turhaan miehelle vain siksi, että tämä nukkui sohvalla eikä ollut vienyt vaatteitansa vaatekaappiin, jotka hälle viikkasin sohvan selkänojalle. Kuten jo aiemmin totesin, niin tunteet tuntuvat olevan tuhat kertaiset. Pohjalla oli varmasti ressi töistä, jälleen, mutta myös hormoonit. Ja niinhän siinä kävi taas, että istuin alas ja itku vain tuli enkä päässyt ylös ennenkuin mies tuli nostamaan ja lohduttamaan. Tämä on useaan otteeseen käskenyt hakemaan sairaslomaa Pilkkua ajatellen, mutta jotenkin luonne ei anna hakea sitä vain siksi, että ressaa. Hakeeko kukaan ressistä lomaa ennenkuin burn out on ovella?

Itku ei kuitenkaan liity pelkästään töihin ja jatkuvan ressin alaisena olemiseen. Itken kun näen vanhoja ihmisiä, itken kun kuulen kostettavia biisejä, itken kun näen koskettavan kohtauksen elokuvassa, itken kun Vaahteramäen Eemeli-kirjassa kerrottaan nilkuttavasta kanasta joka oli satuttanut toisen jalkansa, itken kun kuuntelen töissä lasten unimusiikkia, itken kun kissat nukkuvat suloisessa asennossa, itken kun sängyssä makoillessani tunnen Pilkun liikkeet, itken suloisille kuville...itken vähän kaikelle siis ! 

Suurin osa itkuista tulee kuitenkin kun tajuntaan iskee, että olemme ihan oikeasti saamassa oman lapsen. <3 Se onnellisuuden tunne on uskomaton.

~Paputus 20+1~

19+5

Silitti hiljaa enkelin siipi, 
kauneinta kaikista käytti. 
Onnenovesta sisään hiipi, 
toiveet todeksi täytti.

Henkkamaukan nallehaalari

Kesän aikaan bongasin netanttilan sivuilta ALEsta aivan ihanan valkoisen vauvojen toppahaalarin, mutta sitä ei ollut valkoisena enää missään päin jäljellä. Samoja haalareita oli myös citymarketin nettisivuilla, mutta olivat myös sieltä loppuneet koossa 50-56cm. Tämä jäi harmittamaan minua kovasti ja koitin huuto.netistäkin kyseistä haalaria bongailla, mutta eipä ole tullut vastaan.

Nyt kun jouduin tilaileen mammahousuja lisää hennesiltä, kävin samalla katsomassa mitä heillä on tarjota vastasyntyneiden kategoriassa. Ja siellä silmään pisti heti VALKOINEN nallehaalari. 

Tiedän ettei valkoinen ole käytönnöllisin väri lapsen haalarissa enkä ikinä isommassa koossa valkoista ostaisikaan, mutta tuskin meidän Pilkku saa tuota hirveästi sotkettua, kun kokoa haalarilla on tosiaan 50/56cm. Aiomme ottaa äitiyspakkauksen ja tuleehan sielläkin haalari, mutta se on niin runsaan kokoinen, että halusin saada heti alkuun jonkun kivan haalarin.

Olen harkinnut myös kovasti lämpöpusseja. Ne vaikuttavat myös kovin käteviltä. Tuo haalari ei ole mikään ihan hirveän paksu, joten tuollainen lämpöpussi voisi toimia kovemmilla pakkasilla paremmin. 

Kirppistelyä

En varmastikkaan ole ainut tuleva äiti, joka on hurahtanut vauvanvaatteiden ostamiseen. Hypistelen ja nyplään jokaisessa kaupassa jos jotakin nuttua. Ne pienet vaatteet ovat vaan niin syötävän suloisia. Välillä on kyllä harmittanut ihan tosissaan, että joutuu vielä rakenneultraa odottamaan. Niin yli-ihania vaatteita on sekä tyttö- että poikavauvoille, mutta harvoin on vaatteita, jotka ovat niin söpöjä ja lisäksi neutraalissa kuosissa.

Olen pikkuhiljaa kerännyt pieniä kokoja vauvanvaatteita jo ennen raskauttakin. Taisin aloittaa niiden varsinaisen "hamstraamisen" kun aloimme lasta yrittämään. Suurimmaksi osaksi silloin ostin kaikki Fidasta. Siellä vauvanvaatteiden hinnat ovat todella alhaiset, vaikka niitä on kyllä nostettu tässä parin vuoden aikana. Olen käynyt läpi myös monia muita kirpputoreja kuten Radiokirppiksen ja Bonuksen moneen kertaan, mutta niissä tuntuu olevan melko huonosti tarjolla vauvanvaatteita. Taitaa olla nykyään nuo varsinaiset lastentarvikekirppikset ne paikat, joihin ihmiset vievät vanhat vauvanvaatteet ja tarvikkeet. Omat suosikkini kirppareista ovat tällä hetkellä Tampereelta löytyvä Minimii ja Ylöjärveltä löytyvä Into.

Lisäksi olen löytänyt huuto.netin ihmeellisen maailman, josta jo yhden vaatepaketin huusinkin. Vaatteet olivat suurimmaksi osaksi tytölle, joten täytyy toivoa, että tyttö siellä masussa asustelee. Miehellä on kyllä kova usko, että Pilkku on tyttö. Ja onhan aina tuo facebookin kirppistely myös vaihtoehtona. Sieltä ostin yhden fleecepuvun ja yöpuvun koossa 56cm.

Facebookin tenavatorilta, 1,5e ja 4e

Varmasti tulee ostettua myös kaupasta ihan uusiakin vaatteita jossain kohtaa, mutta pienimmät koot olen tosiaan pyrkinyt ostamaan kirppiksiltä. Ne ovat useimmiten täysin käyttökelpoisia, siistejä ja halpoja. Eikä sitä kannata panostaa niihin pieniin kokoihin niin turhan paljoa rahaa, kun loppujen lopuksi kokoa 50 ja 56 käytetään niin pienen aikaa. Satsaan sitten tärkeimpiin asioihin kuten vaunuihin ja turvakaukaloon.

~Paputus rv 19+1~

Vilskettä masussa!

Nyt on päästy siihen ihanaan pisteeseen, jolloin voin sanoa varmaksi tuntevani Pilkun touhut masussa. 

Suurinosa näistä tuntemuksista tulee kun istun, ja parhaiten, jos istuin sillain hieman etunojassa esim. tietokoneella. Tuntemukset ovat lähinnä sellaisia muljahduksen tapasia, välillä hieman terävämpiäkin. Harvemmin tunnen liikkeitä jos makoilen sohvalla tai olen menossa nukkumaan. Ehkä tähänkin tulee piakkoin muutosta.

Tänään tässä koneella istuskellessa tuntui monen monta liikettä, jotka saivat hymyn huulilleni ja jopa naurahdin ääneen. Laitoin myös miehelle viestiä, että Pilkku ei halua minun notkuvan netissä, koska alkaa heti myllertää kun istahdan tuoliin. Sieltä tuli takaisin viesti "Ihan epäreilua kun sää saat tuntea noi kaikki jutut." Siinä aloin sitten miettimään, kuinka epäreilua tämä ihan todenteolla miehelle on. Itse saan kokea tälläisiä ihania asioita, mutta mies ei.( Toisaalta joudun myös kokemaan paljon ilkeitäkin tuntemuksia, joilta mies säilyy. ) En pysty edes itse tuntemaan mahan päältä liikkeitä vielä, niin eipä mieskään. Tämä sanoikin koittaneensa useaan kertaan masuani kun olen nukkunut toivoen, että tuntisi jotain, mutta eipä ole mtn tuntunut vielä. Luin juuri vau.fi:n sivuilta, että yleensä liikkeet tuntuvat äidille rv16-20., mutta juttu antaa ymmärtää, että ulospäin liikkeet tuntuisivat vasta rv30->. Voiko siihen mennä muka niin pitkä aika? Mies parka.

Luultavasti tuolla rv30 tienoilla kiroan liikkeitä ennemmin kuin naurahtelen niille ja positiivisuuteni laskee ennemmin kuin nousee. Pari ystävää on jo käskenyt nauttimaan tästä ajasta, koska tulee aika jolloin liikkeet tekevät kipiää. Sitä on vielä niin vaikea kuvitella, mutta kyllä senkin aika vielä saapuu.

~Paputus 18+5~