It's a ..... ?

Heräsin viime yönä klo03.15 kuin salaman iskusta. Suurin syy heräämiseen taisi olla vessahätä, joka on harmikseni tullut vaivaksi juuri nyt kun meillä on meneillään kylppäriremppa eikä vessa ole siis käytössä. Joudumme käymään kellarikerroksen yleisissä tiloissa vessassa ja suihkussa. Hieman mälsää! Toinen syy heräämiseen oli varmasti hirveä jännityksen tunne. Meillä oli siis tänään rakenneultra ja voi kuinka sitä on odotettu. Jokainen odottava äiti ja isä tietää kuinka ne päivät matelevat enemmän ja enemmän mitä lähemmäksi ultra-aikaa päästään. Sama tulee luultavasti toistumaan myös LA:n suhteen. Joskus hieman ennen neljää nousin sitten sängystä ja ajattelin, että paskat minä enää nukkumaan mene, kun kello soisi tunnin kuluttua kuitenkin ja sydän kävi niin kierroksilla ettei nukahtaminen olisi ollut mikään iisi homma.

Työt alkoivat ihanasti klo06.30, mutta pääsin jo klo10.30 kotiin, kun klo11.00 oli aika Hatanpäälle ultraan. Automatka mentiin hyvin hermostuneissa fiiliksissä. Molemmat vain hokivat toivovansa, että kaikki on Pilkulla hyvin. Pääsimme itse ultraukseen melkeinpä aikataulussa. En kiinnittänyt kelloon huomiota kun jännitti niin kovasti. 

Aloitimme homman samantien ilman kummempia höpinöitä. Voi hitsi sitä tunnetta taas kun Pilkku pärähti siihen näytölle. Niin lähellä ja aivan siinä, mutta silti vielä saavuttamattomissa. Ei ollut itku kaukana. Moneen otteeseen nieleskelin ja pidättelin kyyneleitä. Oli todella outoa kuinka selvästi kaikki rakenteet jo näkyivät, vaikka kokoa Pilkulla oli niin kovin vähän vielä. Ihan viikkojansa vastaavasti löytyi pituutta, mutta pieni silti. Ensimmäisenä silmääni pisti kylkiluut, jotka loistivat valkoisena harmaan pistemeren keskellä. Sitten tutkittiin kuinka päin Pilkku oli ja pääsimme näkemään nopeasti hieman kasvojakin tässä vaiheessa. Suurin aika meni kun sydämestä yritettiin saada tarvittavia mittoja ja kuvia. Pitkän tutkiskelun jälkeen tiedot saatiin ja kaikki oli hyvin. Aorta oli kunnossa, keuhkolaskimo oli kunnossa, aortan läppä väpätti oikein. Kaikki mitä pitikin olla, oli ja kaikki mitä piti tapahtua, tapahtui. Seuraavaksi katsottiin munuaiset. Nekin olivat kunnossa ja oikealla kohdalla. Aivojakin tutkittiin hetkisen pidempään, koska Pilkku liikkui juuri sellaiseen asentoon, että oli vaikea saada tarvittavaa kuvakulmaa. Pienen heiluttelun jälkeen Pilkku kumminkin alkoi yhteistyöhön ja saatiin selville, että myös aivoissa kaikki näytti olevan kuten kuuluu. Koko ultrauksen kohokohta oli minulle, kun katsottiin kädet, jalat ja kasvot. Pienet kätöset oli kippuralla kasvoilla ja jalat mykkyrällä. Kerran ultraaja joutui heiluttamaan anturia masulla, jotta Pilkku ojensi jalkansa koko pituuteen. Siinä sitten näin kuinka meidän ihana pieni tapusteli masua vasten. Voi ne pienen pienet jalkaterät. Olin aivan myyty. Itku nousi taas silmäkulmaan ja koitin pitää itseni kasassa. Kädetkin saatiin ojennukseen eikä ranteiden rakenteessa ollut mitään vikaa. Lopuksi katsoimme vielä kasvoja. Aluksi katsoin, että nenä on kuin isällänsä, mutta sitten tarkemman tutkiskelun tuloksena päädyin siihen, että nenä on aivan samanlainen kuin minulla ja pikkusiskollani kun synnyimme. 

Melko alussa ultrausta sanoin, että jos näkyy viitettä sukupuolesta, niin otamme tiedon vastaan enemmän kuin mielellämme. Olen lukenut juttuja ultraajista, jotka toteavat ettei se ole rakenneultran pääpointti ja niistä, jotka sanovat, että voi asiasta mainita, JOS sattuu näkymään. Meille ultraaja puolestaan sanoi heti, että juu se voidaan katsoa. Itse en saanut kuvasta mitään selvää, vaikka ultraaja ihan hiiren kursorilla sanoi minne katsoa, mutta mies sanoi, että näki kuvasta jo aiemmin kumpi on tulossa...

~Paputus 20+2~