Tervetuloa maailmaan Pilkku!

Pitkään hiljaisuuteen on syy ja erittäin hyvä sellainen. 25.1. perjantaina heräsin supistuksiin, jotka alkoivat noin klo05 ja jatkuivat siitä lähtien suht säännöllisinä. Kellotuksen aloitin 07 aikaan, jolloin supitukset tulivat jo noin 8-14min välein ja kestivät 1min luokkaa. Aamu meni ihan normaaliin tyyliin aamupalaa syödessä, ystävien kanssa jutellessa ja telkkaa katsellessa. En tiennyt vielä mihin päivä päättyisi.

Mies oli tullut töistä yöllä, joten en viitsinyt mennä herättämään tätä kun ajattelin supistuksien olevan ohimeneviä. Kun makkarista alkoi 12 aikaan kuulua heräämisen merkkejä, ilmoitin, että on supistellut aamusta saakka ja edelleen jatkuu. Miehen silmät kirkastuivat samantien; "No nytkö se syntyy?!".

Mietimme, että pitäisikö meidän soitella synnärille päin ja kysellä, että voinko mennä näytille. Päätimme kuitenkin koittaa nukkua pienet päikkärit. Menin vessaan ja yllätys tuli sielläkin, limatulppa irtosi. Tämä sai minut soittamaan synnärille heti. Ohjeeksi sain pysyä kotona niin kauan kun kivut antavat myöden ja mennä sitten vasta synnärille kun tarvin helpotusta kipuihin. Supistuksien säännöllisyydellä ei ollut mitään väliä vaan supistuksien kipu ratkaisi. Itse olin siinä uskossa, että supistusten tullessa säännöllisesti ja kestäessä sen 1min, tulisi lähteä synnärille, mutta näin ei siis ollut. Tässä vaiheessa supistukset olivat vielä helppoja, joten päätimme lähteä hakemaan postista paria kestovaippa-pakettia. Ilokseni huomasin, että kävely helpotti supituksia. Tunsin, että supistus tuli, mutta kipua ei tullut.

Hieman klo16 jälkeen alkoi supistukset olla jo suht voimakkaita, mutta siihen kipuun verrattuna, mitä tunsin siitä muutaman tunnin päästä oli nuo vielä lastenleikkiä. Miehen painostuksesta lähdimme klo16.40 ajamaan kohti TAYSia. Sinne saavuttuani pääsin käyrälle makaamaan. Supistukset tulivat säännöllisesti ja kokoajan voimakkaammin. Sisätutkimuksessa selvisi, että olin 4cm auki. Sain ohjeen tulla takaisin käyrälle klo20. Menimme käymään kahviossa syömässä ja siellä huomasin, että supitukset olivat voimistuneet niin paljon, ettei paljoa tehnyt mieli puhua niiden tullessa. Olimme hieman ennen klo20 takaisin synnärillä, mutta hirveän synnytys-puumin iskiessä, jouduin odottamaan käyrälle pääsyä yli tunnin. Nyt oli kivut jo niin kovia, että jouduin keskittymään jokaiseen supistukseen, että selvisin niistä huutamatta.

Klo21 jälkeen pääsin käyrälle makaamaan ja siinä kyljelteen makoillessa luulin kivun olevan pahimmillaan, mutta eipäs pitänyt paikkaansa. Nyt pääsi supistuksien aikana jo pientä ulinaa, koska kivut olivat todella kovat. Nyt olin jo 8cm auki ja olisin päässyt synnytyssaliin, mutta kaikki olivat varattuja, joten jouduin odottelemaan suihkussa vapautuvaa salia. Kerkesin olemaan suihkussa 45min ennekuin minulle tultiin sanomaan, että nyt pääsen saliin. Tuo 45min oli elämäni pisin 45min. En tiennyt miten päin olisin. Istuvalteen sattui, seisten sattui, kyyryssä sattui, paikallaan ollessa sattui, keinutellessa sattui. Ja sattui PALJON. Ei ollut itku kaukana.

Kun pääsin vihdoin synnytyssaliin, ajattelin, että nyt saa kivut kyytiä. Eipä olisi pitänyt nuolaista ennenkuin tipahtaa. Kaikki talon nukutuslääkärit olivat varattuja, joten en saanut epiduraalia vaan kohdunkaulanpuudutteen. Harmikseni tästä ei ollut mitään hyötyä. Enemmän se tuotti kipua kuin helpotusta kipuihin. Makasin pedillä ja jokaisen supistuksen aikana pelkäsin pyörtyväni, koska kipu oli niin kova. Sain myös ilokaasua hengitettäväksi, mutta en saanut siitäkään helpotusta. Lopulta klo23.40 sain epiduraalin! Ja ah sitä onnellisuuden tunnetta kun klo00.10 kaikki kivut olivat poissa. Pystyin puhumaan ja rentoutumaan.

Hieman ennenkuin epiduraali alkoi vaikuttamaan, oli aika puhkaista kalvot, sillä vauva ei ollut vieläkään laskeutunut. Kalvojen puhkaisusta seurasi vauvan sydänäänien laskeminen huolestuttavan alas. Yhtäkkiä huone täyttyi ihmisistä; anestesiahoitaja, lääkäri, 3 kätilöä. Sitten minua käskettiin nousemaan nelinkontin. Vauvaa hierottiin masun läpi ja pikkuhiljaa syke nousi taas +130. Itse toivuin vielä supituksien aiheuttamasta kivusta tässä vaiheessa enkä tajunnut edes säikähtää, mutta mieheni säikähti ihan hurjan paljon.

Klo01.40 alkoi epiduraalin vaikutus häiventyä ja supistuksien kivut palautua. Soitimme kätilön paikalle katsomaan mitä tehdään. Vauva oli edelleen melko ylhäällä, mutta yritimme parin supistuksen ajan ponnistaa. Kohdunkaulalla oli vielä jokin lipake, mikä oli "tiellä" ja kätilö yritti sitä ponnistuksien aikana työntää pois. Se ei kuitenkaan onnistunut. Niimpä hän päätti antaa vielä toisen annoksen epiduraalia. Nyt alkoi väsymys painaa silmiä hurjan paljon. Olin kuitenkin herännyt perjantaina 05 aikoihin. En päässyt vielä sulkemaan silmiäni, sillä minun piti nousta seisomaan, jotta vauva "tipahtaisi" alemmaksi. Seisoskelin noin 15min sängyn vierellä kunnes oli pakko mennä makuulteen. Ummistimme molemmat silmämme miehen kanssa ja heräsimme siihen kun kätilö saapui takaisin meidän synnytyssaliin ja totesi "nyt ponnistetaan tämä vauva pihalle".

Ponnistusvaihe kesti 23min. Vaihetta pitkitti se, etten aluksi tuntenut tarvetta ponnistaa, sillä epiduraali vaikutti edelleen. Sainkin sitten oksitosiinitipan, joka sai melko vauhdikkaasti minulle halun ponnistaa. Ponnistaminen oli paljon vaikeampaa mitä osasin odottaa. Jokaisella ponnistuksella päästin hengityksen liian aikaisin ulos. Kun pääsin jyvälle hommasta, Pilkku tuli maailmaan hyvin nopeasti.

25.1.2014 rv39+5 klo 04.50 meille syntyi terve, täydellinen, tummatukkainen poika mitoin 48cm, 3520g ja pipo 38cm.  

Synnytyksestä ei jäänyt kammoa ja varmasti hankin lisää lapsia jos luoja meille niitä suo. Harmillista oli, että Pilkku päätti syntyä juuri sellaisena päivänä kun TAYSissa oli hirmu ruuhkaisaa. Jouduimme olemaan paljon kaksistaan mieheni kanssa, mikä oli melko jännittävää ja hieman pelottavaakin välillä. Ensimmäisen kivunlievityksen sain vasta silloin klo23 jälkeen kun lääkäri kerkesi tulla pistämään sen kohdunkaulanpuudutteen. Olisin toivonut saavani epiduraalin paljon aikaisemmin. Meidän synnytyksessä mukana ollut kätilö oli aivan mahtava. En olisi parempaa voinut toivoa. Synnytyksen jälkeen jouduimme odottavien-osastolle, koska synnyttäneiden-osasto oli aivan täynnä kuten oli myös potilashotelli. Osastolla oli onneksemme ihania ja auttavaisia kätilöitä.


En tiedä kuinka jatkan tätä blogia enää vai aloitanko uuden. Joka tapauksessa kirjoittaminen varmaan jää hieman vähemmälle, koska arkeani viihdyttää pieni ihminen. :-)