10. tammikuuta 2012

Testaamista ovulaation jälkeen

*Syvä huokaus*

En edes tiedä miten ja mistä aloittaisin...nyt mennään kp31/27-?. Tuttuun kärsimättömään tapaani olen testannut jo viikonlopusta saakka. LA yksi viiva. SU yksi viiva. MA yksi viiva. TI yksi viiva. Hitto!

Tätiä ei ole vielä näkynyt, mutta niin kova on vatsakipu välillä, että melkein kaksikerroin on pakko mennä. Monasti olen jo juoksu jalkaa mennyt vessaan, koska olen ollut sata varma, että nyt ne alkoi, nyt saapui täti kylään. Ei kuitenkaan ole vielä. Ovulaation puutteesta ei voi olla kyse. Oli niin kovat ovulaatiokivut silloin parisen viikkoa sitten. Ja oli se sunnuntai, kun ovistikku antoi selvän plussan. Lisäksi nännit ovat kosketusarat olleet oviksesta saakka ja ovat siis edelleen. Mitä kummaa tässä nyt taas tapahtuu!? Ajattelin päässeeni tästä epätietoisuuden piinasta clomien avulla, mutta en näköjään päässytkään. Tai voihan se olla, että olen vain liian hätäinen sekä kärsimätön ja täti kaahaa pihaan hyvinkin pian?

Heinäkuussa 2011 toivoin, että heti ensimmäisestä kierrosta tärppäisi. Ei kyllä tärpännyt ei. Eikä mikään ihmekkään, kun nyt vasta ovuloin tässä kierrossa ensimmäisen kerran pillereiden lopettamisen jälkeen! Tätä pelkäsin silloin yk1 aikaan, että vielä puolen vuoden päästäkin yritetään kynsin ja hampain. Ehkä yrittämistä pitäisi välttää, mutta helpommin sanottu kuin tehty. 

Kuka tahansa, joka kovasta vauvakuumeesta kärsii, tietää, että ainut asia mikä mielessä pyörii on kiertopäivät, ovulaatio, tärppääminen ja pikkuvauvat!

Jos nyt pystyisin menemään takaisin vuoteen 2008 ja pääsisin itseni luokse siihen päivään, jolloin pillerit menin hakemaan, ottaisin itseäni hartioista kiinni ja huutaisin "ÄLÄ HAE NIITÄ MYRKKYJÄ!" On varmasti monia ihmisiä, joille pillerit sopii mainiosti, eikä niiden lopettamisen jälkeen ole mitään ongelmaa saada kroppaa toimimaan entiseen tapaan. Sitten on ihmisiä kuten minä. Joiden kroppa ei palaudu vielä puolessa vuodessakaan normaaliin ilman lääkkeitä. Lisää lääkkeitä kroppaan vaan...

Nyt on hyvä sanoa "miksen kuunnellut äitiäni? Äiti oli niiiin oikeassa"

~yk31/27-? yk4~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti