22. marraskuuta 2012

Kutsu vastaanotolle

Vihdoinkin se kutsu saapui.

Oon päivystänyt puhelimen ääressä gynellä käynnistä saakka ja odottanut, että koska puhelin soi ja saan kuulla aikani hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle. Tänään se sitten tipahti postiluukusta ja oli ihana nähdä ettei odotus ole pitkä. Aika on nimittäin jo 9.1. eli tässä on noin 1,5kk odottelua. Siihen väliin mahtuu pikkujouluja, joulu ja uusi vuosi, joten uskon ajan menevän siivillä. 

Kutsun mukana tuli kasa lippuja lappuja. Omat laput täytettäväksi miehelle ja naiselle, lisäksi ohjeistus miehelle simppatesteihin. Olen todella iloinen, että kutsussa mainittiin tästä. En meinaan ole saanut miestä lähtemään simppatesteihin, vaikka kuinka olen yrittänyt. Nyt aika on varattu myös niihin testeihin. 

Paskamaista tässä on se, että olen kärsinyt >26 päivää kestävästä vuodosta, joten emme ole päässeet heiluttelemaan peittoa makuuhuoneen puolella. Alitajuntani on melkein pakannut jo laukkunsa ja matkannut luostariin. Nyt kun vuoto on loppunut, emme saa harrastaa vaakamamboa. Alitajuntani varasi jo junalipun luostarin suuntaan. Ennen simppatestiä tulee olla 3-4vuorokautta ilman siemensyöksyä. BUUULLSHITT. Toisaalta, jos olen kestänyt 26 päivää jo ilman, niin tuskin muutama hassua vuorokautta enää missää tuntuu. 


~kp26/42-76 yk11 (>1v)~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti